No nyt! NHL:n suomalaislupaukset ovat tehneet vaikutuksen legendoihin – ”Taitotaso on uskomaton”

Taalajäillä viilettävien Miro Heiskasen, Jesperi Kotkaniemen, Henri Jokiharjun (kuvassa) ja kumppanien pelaaminen on saanut NHL-legendat yllättymään. Yksi suomalaistenkin kauden panosta kehunut yli 800 ottelua taalajäillä pelannut Eric Lindros.
– Taitotaso on uskomaton. Nämä jätkät ovat niin nopeita, Eric Lindros oli hehkuttanut NHL.com/fi-sivuston mukaan viime viikonloppuna Hockey Hall of Famen juhlallisuuksien yhteydessä.
Nykyiset nuoret tähdet ovat Lindrosin mukaan ponnistaneet NHL-jäille erilaisista lähtökohdista kuin aiemmin.
– Näitä nuoria on valmennettu paljon enemmän kuin meitä silloin aikanaan. Enemmän videojuttuja ja ihan yleisesti enemmän jääkiekkoa. Heitä on valmisteltu paremmin. He ovat ilman muuta meitä edellä samanikäisinä. Sen näkee, kun he hyppäävät mukaan liigaan ja antavat heti panoksensa, NHL:ssä lähes 1 500 kamppailua puolustajalegenda Scott Niedermayer sanoi.
Myös Lindros tietää, miten jääkiekko on muuttunut lähimenneisyydessä.
– Peli on muuttunut, tämä on erityylistä jääkiekkoa. Peli oli paljon fyysisempää 1990-luvulla, se perustui voimaan ja jätkät olivat isompia.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – tässä JYPin ensi kauden kapteenisto
- Neljä pelaajaa tipahtanut Kärppien sairastuvalle – kaksi on kuukausia sivussa
- KalPa vahvisti pakistoaan kokeneella pelimiehellä
- Jokereilta yllättävä ilmoitus: tuore hankinta lopettaakin kiekkouransa
- IL: HIFK-legenda kommentoi seuran fanien käytöstä: ”Siinä ei ollut mielestäni järkeä”
- HIFK: Hurja liikevaihto – tulos jäi pakkaselle
- Helsingin jäähallissa putkirikko – tämä fanien on hyvä tietää
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa