Käsittämätön tuomio ei saanut suomalaishyökkääjää tolaltaan NHL:ssä – valmentaja ylisti kypsää suhtautumista
Kuva: Getty Images
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen onnistui Ottawa Senators -kamppailussa mainiosti nakutellen 5-2 -voitto-ottelussa tehot 0+2.
23-vuotiaan suomalaisen eniten keskutelua herättänyt tapaus sattui kuitenkin ottelun kolmannessa erässä, kun Lehkosen maalia kohti sutaisema kiekko löysi tiensä lopulta verkkoon. Osumaa ei kuitenkaan hyväksytty, vaan suomalainen sai tilanteesta jäähyn sukeltamisesta. (lue uutinen)
Lehkonen ei ratkaisusta pitänyt.
– Olin aika vihainen siitä. Tilanne oli kuitenkin siinä kohtaa 2-2. Melkoinen päätös tuomarilta, Lehkonen totesi Sportsnetille.
Laituri ei kuitenkaan antanut tilanteen häiritä omaa jatko-otteluaan, vaan istui nöyrästi kaksiminuuttisensa ja nappasi vielä kolmannen erän jälkipuoliskolla toisen illan syöttöpisteistään.
Canadiens-luotsi Claude Julien piti kylmäpäisen suomalaisen kypsästä suhtautumisesta kummalliseen tuomioon.
– Pidin hänen reaktiostaan. Sen sijaan, että hän olisi antanut turhautumisen viedä itseään väärään suuntaan, hän ohjasi sen oikeisiin asioihin, Julien kiitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- JYP kiinnitti Mestiksen tehomiehen
- Lukko iski pöytään tärkeän sopimusuutisen!
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!
- IL: HIFK:n maalivahtitilanteesta iso paljastus – kiikarissa kaksi huippunimeä!
- KalPasta jysähti yllätysuutinen – mestaruuden arkkitehti lähtee
- Leijonista tuttu hyökkääjä kutsuttiin NHL:ään!
- IS: HIFK:n treeneissä tapeltiin – näin Olli Jokinen kommentoi
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!