Älytön sirkus? Suomessa pelaavalta Matt Nickersonilta nouto tappeluun, iskut perille ja nolot pullistelut päälle
Kuva: Juha Tamminen
Suomessa tällä hetkellä Mestiksessä pelaavaa TUTOa edustava kovaotteinen Matt Nickerson pisti lauantaina Turussa pystyyn taas melkoisen sirkuksen.
Eräälle TUTOn pelaajalle kovan taklauksen antanut Ketterän Konsta Mesikämmen joutui vastaamaan teostaan lähinnä tappeluista tutuksi tulleelle Nickersonille. Mestiksen jäähypörssissä kakkosena 96 minuutilla oleva jenkki haki pakin valssiin heti töötin jälkeen, ja antoi tappelussa muutaman iskun perille.
Kaikkien yllätykseksi Mesikämmen kuitenkin sai nyrkkisankarin jäähän. Sen vuoksi Nickersonin tappelua seurannut pullistelureaktio vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta. Tempun voi tietysti tulkita viittaavan esimerkiksi siihen, ettei TUTO-pelaajia kohdella ihan miten vaan.
Mesikämmenen taklaama pelaajahan oli toki kiekoton, ja esimerkiksi Elisa Viihteen selostajan näkemyksen mukaan pelkästään jo töötistä olisi pitänyt lentää suihkuun.
Episodin voit katsoa alhaalta tai painamalla tätä.
Mestis-joukkueet ovat parhaillaan ansaitulla joulutauolla, ja sarja jatkuu vuoden 2018 viimeisenä viikonloppuna.
Jutussa mainituista joukkueista TUTO miehittää sarjataulukossa kolmatta ja Ketterä heti perässä neljättä sijaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä