IS: Tomek Valtonen tarjosi sauman – suomalaispelaaja kaukaloon yli vuoden tauon jälkeen eksoottisessa maassa
Kuva: Juha Tamminen
Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina, että yli vuoden pelaamatta ollut Miro Hovinen palaa kaukaloon vihdoin. Liigaa Pelicansissa yhteensä 64 ottelun verran pelannut suomalaispakki on kärsinyt lähivuosina loukkaantumisista, mut nyt hän saa tilaisuutensa Tomek Valtosen luotsaamassa joukkueessa.
Alle 18-vuotiaiden MM-pronssimitalisti kertoi aviisin mukaan hänellä olleen ongelmia polviensa kanssa Pelicans-aikoina. Kun sopimus loppui puolisentoista vuotta sitten, veti Hovinen hetken happea. Sitten hän alkoi etsimään uutta työnantajaa.
- Viime talvena jouduin harjoittelemaan yksin, mutta kesällä oli kiva, kun pääsi harjoittelemaan muiden sopimuksettomien pelaajien kanssa. Viimeiset 5–6 viikkoa olen ollut LeKin mukana jäällä.
Vaikka työpaikan löytäminen oli haasteellista, ei uran lopettaminen sinänsä painanut hänen mieltään.
- Olen aina ajatellut jatkavani vielä pelaamista. Mutta kun kesti niin pitkään, etten saanut näyttöpaikkaa tai sopimusta, niin kyllä usko oli koetuksella. Että onko tämä tässä. Onneksi kävi näin, ja Tomek antoi minulle mahdollisuuden näyttää.
Mahdollisuus tulee torstaina Podhale Nowy Targ -nimisessä joukkueessa, joka keikkuu 12 joukkueen Puolan pääsarjassa kolmantena.
LUE MYÖS:
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa