Nuorten Leijonien hyökkääjälupaus Santeri Virtasella on allaan moninainen syksy.

Nuori voimapesä teki kesällä ison ratkaisun ja palasi Suomeen yhden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen. Turussa kasvaneen kiekkolupauksen osoitteeksi valikoitui hieman yllättäen Lappeenranta ja SaiPa.

Ratkaisun takaa löytyy looginen perustelu. SaiPa on profiloitunut jo tovin nuorten pelaajien loistavaksi kasvattajaksi. Sen myös Virtanen kertoo Leijonat.comin haastattelussa.

– SaiPa oli hyvä ratkaisu. Tiesin jo hyvissä ajoin, että haluan palata Suomeen. Ja täällä on ollut hyvä olla ja pelata, Virtanen summaa Leijonat.comille.

– Valmennusjohto pystyy ajamaan varsinkin meitä nuoria pelaajia eteenpäin. Vaatimustaso on kova, mutta samalla epäonnistumisia ei pelätä. Ei tarvitse stressata, että jos menettää kiekon, joutuu heti penkille.

Virtasen oma syksy on ollut nousujohteinen. Energinen hyökkääjä myöntää suoraan, että uran ensimmäiset pelit Liigassa olivat vaikeita.

. Ensimmäiset 10 peliä menivät totutellessa – en pystynyt auttamaan joukkuetta voittamaan ja olin vapaamatkustajana mukana. Sen jälkeen olen ollut tyytyväinen – olen pystynyt tuomaan omat aseeni jäälle. Suoraviivaisuutta ja molempiin suuntiin pelaamista. Ja jokaisessa pelissä olen pystynyt parantamaan tekemistäni myös hyökkäyssuuntaan, Virtanen ynnää.

Ennen Nuorten Leijonien MM-komennusta alle ehti tulla SaiPassa 29 peliä tehoin 5+2. Maalimäärän ohella kaukalossa on nähty jo lukuisia välähdyksiä Virtasen koko potentiaalista.

Paljon ohjeita Winnipegistä

Virtanen edustaa Nuorten Leijonien vähiten tunnettua osastoa. Kaksi edellistä kautta ovat menneet enemmän ja vähemmän pilalle ikävien vammojen takia.

Nuorukaisen osaaminen on huomattu silti Pohjois-Amerikassa. Winnipeg Jets varasi suomalaisen neljännellä kierroksella kesällä 2017. Virtanen kiittelee, kuinka paljon hän on saanut ohjeita ja tukea Kanadasta.

– Tuntuu, että oma pelaaminenkin on kehittynyt heidän ohjeidensa avulla tällä kaudella. Sieltä suunnasta on tullut paljon ohjeita ja keskusteluyhteys on ollut jatkuvasti hyvä.

Jutteletteko Jets-pomojen kanssa asioista siis useastikin kauden aikana?

– Käydään joka viikko asioita läpi. Ja mitä kautta pääsee NHL-pelaajaksi. He eivät voi tietenkään tehdä sitä työtä – se on mun vastuulla. Sieltä suunnasta tulee silti paljon apua.

Virtanen muistuttaa samalla, että matka NHL:ään on vielä pitkä. Töitä on paljon edessä, mutta huolenpito kertoo, että ainakin NHL-seurassa välitetään.

– Se tuo hyvän tunteen, ettei siellä olla ainakaan unohdettu. Olen ainakin tulevaisuuden suunnitelmissa mukana, Virtanen virnistää.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo