”Tullaan johtotähdellä vasenta kaistaa” – MM-kultaleijonalta hulvaton puhelu radioon, kahdella taksilla Tampereelle
Kuva: Getty Images
Tuore alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Samuli Vainionpää soitti tiistaina FUN Tampereen suoraan radiolähetykseen.
Ilvestä seuratasolla edustava Vainionpää oli puhelun aikana muun joukkueen kanssa Helsingin Sokos Hotel Presidentissä, johon pelaajat olivat palanneet lepäämään Helsingin yöelämästä.
Vainionpään mukaan jääkiekkoilijat eivät kuitenkaan juhli enää mestaruuksia samoilla tavoin kuin aikanaan.
– Ei täällä enää Olli Jokisia ole, että vedettäisiin sikke suussa ja punaiset lasit päässä. Kyllä täällä rullaillaan vaan takareidet auki, hyökkääjä kuittasi.
Radiolähetyksessä puheenaiheeksi nousi myös Ilveksen harjoitukset, johon Vainionpää on omien sanojensa mukaan liittymässä jo lähipäivinä.
– Kyllä me torstaina palaillaan (Oskari) Laaksosen kanssa treeneihin. Varmaan vielä mittarilla rapsautetaan tohon Tampereelle. Sen verran joutuu vielä juhlimaan. Kyllä me laitetaan pari mersua siihen, ja kamat eri mersuihin, ja tullaan johtotähdellä vasenta kaistaa pitkin, maailmanmestari sanoi.
Pääset kuuntelemaan radiohaastattelun kokonaisuudessaan täältä.
Lähde: FUN Tampere
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- HIFK: seuralegendan paita nousee kattoon!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!