Huima arvio: Nuorten Leijonien MM-kultasankarilla kaikki saumat NHL:ään – ”Kestää paineet kovassa paikassa”
Kuva: Getty Images
Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen on noussut talven aikana yhdeksi puhutuimmista suomalaispelaajista.
Vasta 19-vuotias maalivahtilupaus oli nuorten MM-kilpailuissa yksi suurimmista onnistujista, kun Suomi marssi aina maailmanmestaruuteen saakka.
Aiemmin kesällä Luukkonen solmi myös NHL-sopimuksen Buffalo Sabresin kanssa, mutta taalajäille on vielä pitkä matka.
– Ukko-Pekalla on henkistä kovuutta. Hän kestää paineet kovassa paikassa, eli kyllä hänellä on hyvät edellytykset kehittyä NHL-vahdiksi. Mutta hän ei ole vielä läheskään valmis maalivahti fyysisesti ja teknisesti, ex-maalivahti Fredrik Norrena kommentoi NHL.comin/fi:n verkkosivuilla.
Entinen huippumaalivahti muistuttaa myös, että Luukkonen on isokokoinen maalivahti, jolla ottaa oman aikansa, ennen kuin hän oppii sataprosenttisesti hallitsemaan liikkeitään ja tekniikkaansa.
– Jos Ukko-Pekka jaksaa harjoitella laadukkaasti ja suhtautua intohimoisesti peleihin sekä välttää loukkaantumiset, niin hänellä on todella hyvä mahdollisuus nousta NHL-vahdiksi. Suomessa on paljon lahjakkaita nuoria maalivahteja, jotka enemmin tai myöhemmin lyövät itsensä läpi NHL:ssä, Norrena näkee.
LUE MYÖS: Arvio: Tällä kokoonpanolla Leijonat lähtee World Cupiin
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: USA – Slovakia välierä – jenkit marssivat murskavoittoon
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat