Todella kova temppu: Maajoukkuekonkari palasi NHL:ään ja on nyt joukkueensa kirkkaimpia tähtiä
Edmonton Oilersin sotisovassa taalajäille täksi kaudeksi palannut Mikko Koskinen, 30, on saanut ”uudelle alulleen” NHL:ssä kaikkinensa upean alun. Suomen maajoukkueen vakiokasvo on pelannut noin 30 kamppailua upein tilastoin: Kumilätkät ovat pysähtyneet 91,0 prosentin varmuudella ja päästettyjen maalien keskiarvo on sekin komea 2,79.
Koskinen pelasi ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä KHL:ssä useita kausia menestyksekkäästi. Hän on mm. sarjan kaksinkertainen voittaja. NHL:ssä edellisen kerran kausina 2010-11 pelannut torjuja palasi taalajäille mitä ilmeisemmin ”jalat maassa”.
– Pidin omat odotukset aika maltillisina ja lähdin vain tekemään omaa työtäni. Kyllähän sitä tietysti uskoi, että kova työ voi tuottaa hyvää tulosta, mutta en rakentanut mitään isoja odotuksia mihinkään suuntaan. Se oli parempi niin, Oilers-kassari sanoo NHL.comin suomenkielisen sivuston mukaan.
MM-kisojen kaksinkertainen hopeamitalisti on ollut etenkin voittolaukauskisoissa maaginen. Mistä moinen vire johtuu? KHL:ssä kun aivan samaa ei nähty.
– No jaa, sen kun tietäisi. Venäjällähän minut vaihdettiin aina pois maalilta, kun rankkarit alkoivat. En tiedä, mikä tässä nyt sitten on. Täällä on tullut onnistumisia.
Yksi asia suomalaiselta ei ota sujuakseen. Kortinpelaaminen tökkii pelimatkoilla pahemman kerran.
– Joo, se ei ole enää minun juttu. Olen jäänyt vähän sivuun siitä touhusta, kun siitä ei tullut oikein mitään. Täytyy keksiä jotain muuta tekemistä. Alussa korttipeli kulki hyvin, mutta sitten se kääntyi aika nopeasti laskuun. Täytyi jättäytyä sivuun, suomalainen veistelee.
Öljypaitojen osalta sesonki jatkuu vasta viikonloppuna.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Eikä! Patrik Laineen urakka taas niin pieleen, kun se vaan voi mennä
Suomalaispuolustaja telottiin sikamaisesti NHL:ssä! Poistui verissä päin jäältä – katso video
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta