Lähde kertoo: Liigayllättäjä saamassa tulevaisuudessa vahvistuksen, Eeli Tolvasen veli palaamaassa Suomeen?

Toimittaja Timo Kunnarin taannoinen twiitti kertoo, että huippukiekkoilija Eeli Tolvasen, 19, veli Atte Tolvanen, 24, olisi tulossa ensi kaudeksi Liigaan. Maalivahdin uusi joukkue on postauksen mukaan Lahden Pelicans.
Suorasta puolivälieräpaikasta vääntävän yllättäjän maalia ovat tällä kaudella vartioineet Juho Olkinuora ja tsekkiläinen suurlupaus Jakub Skarek.
Kolmen kiekkoilevan veljeksen keskimmäinen, eli Atte on pelannut viime kaudet rapakon takana Northern Michiganin yliopiston joukkueessa. Tolvanen siirtyi Pohjois-Amerikkaan NAHLiin ja sittemmin NCAAhan kaudeksi 2013-14.
Maalivahti edusti kotimaassaan edellisen kerran Porin Ässien A-nuorten liigajoukkuetta talvella 2012-13 kaikkiaan 29 runkosarjan pelissä vakuuttavin tilastoin: Päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,55 ja torjuntaprosentti 92,2.
Nashville Predatorsin organisaatioon kuuluvan Tolvasen ja maalivahdin kolmaskin veli on kiekkoilija. Joona Tolvanen, 26, pelaa tällä kaudella Puolassa Podhale Nowy Targin joukkueessa. Sekä pakin että hyökkääjän paikalla viilettävä pelaaja on tehnyt 41 kamppailussa pisteet 12+25=37.
Liigan kausi jatkuu tiistaina ottelulla JYP-Lukko.
LUE TOLVASISTA MYÖS:
Tässä ei ollut vaikeuksia: Eeli Tolvanen maalinteossa farmiliigassa – katso osuma täältä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!