Komea runkosarjaurakka päätökseen – suomalaiset iskussa kovatasoisessa Keski-Euroopan sarjassa
Kuva: Juha Tamminen
Sveitsin pääsarja NLA:n runkosarja päättyi viikolla iloisiin suomalaistunnelmiin, sillä runkosarjan neljästä parhaasta joukkueesta peräti kolme nauttii sinivalkoisesta valmennuksesta. Myös pistepörssi näytti todella tyylikkäältä.
Lauantaina alkaviin pudotuspeleihin ykkösenä lähtee Bern, jonka valmennustiimi koostuu suomalaisista kokonaisuudessaan. Päävalmentaja on Kari Jalonen (arkistokuvassa) ja häntä tukevat Mikko Haapakoski sekä Samuel Tilkanen. Ari Näykki vastaa maalivahtien johtamisesta.
Myös kolmossijalle taistelleen Lausannen opit tulevat vahvasti suomalaisilta. Päävalmentaja on Ville Peltonen, ja hänen apunaan toimivat Tommit Hämäläinen sekä Niemelä.
Antti Törmänen puolestaan käskytti Bielin neljänneksi.
Vahvoja olivat suomalaiset myös pelaajatasolla. Esimerkiksi Bielin Toni Rajala sijoittui pistepörssissä jopa neljänneksi lukemin 27+21=48, Langnaun Harri Pesonen sen sijaan päätyi pari pykälää alemmaksi kahdeksanneksi saldolla 21+22=43.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan