Kausi loppuu pettymykseen, liigapelaaja silti tikissä: Kukaan ei ollut pystynyt tähän tekoon koskaan aiemmin
Kuva: Juha Tamminen
Vaikka Jukurien kausi Liigassa päättyy taas kerran jo ennen pudotuspelejä ja runkosarjaan, päätti joukkue vieraspelinsä tiistaina Raumalla tyylikkäästi. Jukurit tuhosi Lukon kauden toiseksi viimeisessä kamppailussaan legendaarisin numeroin 6-1.
Mikkeliläisten suurin sankari oli kolme maalia eli kypärätempun latonut Markku Flinck (kuvassa oik.). Ennen tiistaita hyökkääjällä oli kasassa vain seitsemän häkkiä, mutta nyt maalisarake näyttää jo kohtalaisen hienoa lukemaa 10.
Kolme maalia yhteen peliin oli historiallinen suoritus mikkeliläisten näkökulmasta. Se oli nimittäin Jukurien seurahistorian ensimmäinen pääsarjassa. Kaikki kunnia Flinckille, mutta maaleista toinen ja kolmas syntyivät enemmän ja vähemmän Lukon uskomattoman pupeltamisen seurauksena. Toisaalta hyväkin tuuri pitää ansaita.
Jukureilla ei ole sarjakauden päätöspelissään KooKoota vastaan sen kummempia panoksia. Joukkueen sijoitus liigakaudella 2018-19 on torstain koitoksen tuloksesta riippumatta 14:s. Lukko puolestaan kohtaa Ilveksen Tampereella ”kuuden pisteen pelissä”. Raumalaisten lopullinen sijoitus runkosarjassa on jotain väliltä 5-8.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä