Uhittelu alkoi! HIFK-tähti vastaa Pelicans-pakin heittoon: ”Ei pelota”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Liigan puolivälierissä nähdään monella tapaa herkullinen kohtaaminen, kun Pelicans ja HIFK iskevät yhteen ennakkoon kuumaksi povatussa ottelusarjassa.
Kamppailu paikoista välieriin alkaa torstaina Lahdessa. Kulisseissa on nähty jo kuumaa sananvaihtoa ja keväälle sopivaa kuittailua puolin ja toisin. Tapaus lähti Pelicansin ruotsalaispakki Henrik Nilssonin rehellisestä haastattelusta seuran sivuilla.
– Luulen, että HIFK pelkää meidän kohtaamista, Nilsson täräytti Pelicansin omassa jutussa.
HIFK ei jäänyt hiljaiseksi heitosta. Seuran sometiimi vastasi otsikon päätyvän heti joukkueen pukukopin seinälle motivaation lisääjäksi.
Seuran tähtinimiin kuuluva Iikka Kangasniemi virnistää heitolle. Kiekkotaituri kuittaa puheet ytimekkäästi.
– Ei pelota, Kangasniemi täräyttää Leijonat.comille.
Kangasniemi kuuluu sarjan potentiaalisiin ratkaisijoihin, vaikka hän ei olekaan kokoonpanossa, kun Pelicans ja HIFK iskevät yhteen torstaina Lahdessa. Hyökkääjä kertoo, ettei hänen rooliinsa kuulu uhittelu tai kuittailu – edes keväisin.
– Ei oikeastaan sen enempää. Keskitytään tuttuun tapaan vain omaan peliin. Turha tässä on mitään muuttaa tai yrittää mitään ihmeellistä.
LUE MYÖS: Taiturihyökkääjä ulkona kokoonpanosta, ykköspakki tekee paluun – HIFK:lla ristiriitaiset lähtökohdat pudotuspeleihin
Kuuma sarja edessä
Kangasniemi odottaa muuten vesi kielellä tutun joukkueen kohtaamista. Hyökkääjä edusti itse Pelicansia vielä viime kaudella.
Hyppy HIFK:hon on maistunut. Vaikka kausi on sisältänyt vaikeuksia, on olo ennen puolivälieriä luottavainen. Se on tässä vaiheessa kautta tärkeintä.
– Itselläkin on ollut vähän loukkaantumisia, jotka ovat sotkeneet kautta. Mutta selvittiin kuuden joukkoon ja tuntui, että itsekin pystyin auttamaan joukkuetta omilla otteillani, Kangasniemi pohtii.
Hyökkääjä ennakoi Pelicans-peleistä tiukkoja. Kuten runkosarja on todistanut, pelaa lahtelaisryhmä tällä hetkellä loistavaa jääkiekkoa.
– Varmasti tulee fyysinen, mutta myös kovavauhtinen ja tiukka sarja. Parasta pitää laittaa pöytään. Mutta se kuuluukin asiaan. Uskon, että olemme valmiita. Meillä on hyvä meininki, joten usko on kova. Me voitetaan se.
Millä asein Pelicans kaatuu? Kangasniemi nostaa HIFK:n vahvuuksiksi laajan materiaalin.
– Me pystymme pelaamaan neljällä kentällä. Se on varmasti meidän etumme – taitoa ja kokemusta riittää. Meillä on todella kova nippu. Ja uskon, että se on hioutunut entistä kovemmaksi tässä välissä. Nyt näytetään, mihin me pystymme, Kangasniemi kiteyttää.
LUE MYÖS: Parhaat valittu! Tutut Liiga-tähdet veivät pokaalit – tässä kaikki palkitut
LUE MYÖS: Isoja eroja! Näin paljon maksaa liput Liigan pudotuspeliotteluihin
LUE MYÖS: Liigan puolivälierät alkavat: näin otteluparit ovat pelanneet aiemmin vastakkain pudotuspeleissä
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!