LS: Bratislavan MM-kultajoukkueen puolustaja lopettaa uransa – ilmoitti asiasta paikallislehdessä!
Kuva: Juha Tamminen
Rauma Lukkoa viidellä viimeisellä kaudella edustanut puolustaja Janne Niskala lopettaa uransa.
37-vuotias vuoden 2011 MM-kultaleijona ilmoitti uran päättymisestä paikallislehti Länsi-Suomessa julkaisemassaan kiitostekstissä, jossa mies kertoi mm. jääkiekkoilijan ammatin olleen hänelle ”maailman paras työ”.
Puolustaja edusti urallaan useita eurooppalaisseuroja, minkä lisäksi vuoden 2004 NHL-varaustilaisuuden 5. kierroksella huudetun puolustajan tilille kertyi myös kuusi NHL-ottelua Tampa Bay Lightningin paidassa.
Niskala aloitti ammattilaisuransa vuosituhannen vaihteen jälkeen pelaamalla ensimmäiset reilut viisi kautta Rauman Lukossa. Tämän jälkeen alkoi vuodet 2005-2014 kestänyt ulkomaanvalloitus, joka vei tarkoista avaussyötöistään tunnetun puolustajan Sveitsiin, Ruotsiin, Yhdysvaltoihin sekä Venäjän KHL:ään, jossa mies ehti edustaa peräti neljää eri joukkuetta ennen paluutaan Raumalle kaudeksi 2015-16.
Tinkimättömän harjoittelun avulla itsestään ammattilaiskiekkoilijan tehneen Niskalan vastuu Lukossa pieneni tällä kaudella miehen pelatessa vain 44 runkosarjaottelua tehoin 1+8=9. Puolustaja ei mahtunut enää loppukaudella raumalaisjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Lukon kausi päättyi Tapparalle Liigan puolivälierissä puhtaasti voitoin 0-4 kärsittyyn tappioon.
Voit lukea Niskalan lopettamisilmoituksen kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS: Leijonat-puolustaja jättää ruotsalaisseuran – paluu Liigaan edessä?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- Christopher Gibson: ulos