Kilpailijan leiriin! TPS menettää läpimurtopelaajansa toiseen Liiga-seuraan – ”Neuvoteltiin pitkään, päätöstä pitää kunnioittaa”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n kiekkopomo Antero Niittymäki vastaa kiekkofanien kiperiin kysymyksiin pettymykseen päättyneen kauden jälkeen.
Turkulaisseuran kannattajat saivat esittää joukkueen urheilutoimenjohtajalta kysymyksiä puolivälierien jälkeen. TPS:n mennyt kausi päättyi kitkerästi, kun HPK tiputti runkosarjassa neljänneksi sijoittuneen joukkueen viidessä pelissä.
Iso osa kysymyksistä koski Otto Niemistä. Hämeen Sanomat paljasti jo aiemmin kaudella, että hyökkääjä siirtyy ensi kaudeksi Pelicansin riveihin. Moni seuraaja ihmetteli, miksi upean kauden pelannut 22-vuotias läpimurtopelaaja päästettiin kilpailijan riveihin.
Nieminen oli varsinkin pudotuspeleissä TPS:n parhaimmistoa. Hän oli tehoin 3+2 joukkueensa paras pistemies yhdessä Kaapo Kakon kanssa.
– Niemisen Oton aihe herättää selvästi tunteita. Kyllä Oton kanssa neuvoteltiin aika pitkäänkin, Niittymäki vastaa TPS:n sivuilla kritiikkiin.
TPS-pomo vastaa, ettei taustalla ole dramatiikkaa. Joskus nuori kiekkoilija haluaa lähteä muualle ottamaan seuraavia askelia urallaan.
– Hänelle tehtiin muutama tarjous ja ilmoitettiin hyvin vahvasti, että haluttiin jatkaa hänen kanssaan, mutta hän rehellisesti sanoi, että on täällä sen verran aikaa jo viettänyt, että tarvitsee ja haluaa nähdä jotain uutta. Päätöstä pitää kunnioittaa ja kaikkea hyvää Otolle jatkoon ja ehkä hän joskus vielä palaa kasvattajaseuraansa, Niittymäki kiteyttää.
LUE MYÖS: Toinen Liiga-seura kaappasi TPS:n maajoukkuevahdin – ”Vielä nuori ja kehittyvä maalivahti”
LUE MYÖS: Kärpät ja HIFK mylläsivät kokoonpanojaan – Nuorten maailmanmestari ja konkarihyökkääjä sivuun!
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!