40- ja 46-vuotiaat kiekkolegendat kutsuttiin MM-kisoihin – lilliputtimaa saamassa yli 2000 ottelua NHL-kokemusta?

Liettuan maajoukkue on kutsunut maan kaikkien aikojen pelaajat Dainius Zubrusin ja Darius Kasparaitisin mukaan huhtikuun 28. päivä alkaviin I-divisioonan MM-kisoihin.
Viime keväänä IB-divisioonan MM-kisoissa Liettuan maajoukkueessa debytoinut 46-vuotias Kasparaitis ei ainakaan vielä tiedä, osallistuuko hän Kazakstanissa pelattavaan turnaukseen.
– Pidän maajoukkueen tunnelmasta. Meillä on kaikki mahdollisuudet taistella mestaruudesta. Oloni on hyvä. Minut kutsuttiin maajoukkueeseen, mutta tiedättekö mitä? Olen kohta 47-vuotias ja se ikä tuntuu jo. Tällä hetkellä en voi vielä antaa varmaa vastausta, että liitynkö joukkueeseen, 863 NHL-ottelua pelannut kiekkoikoni kertoi Allhockey.ru -sivustolle.
Kasparaitis lopetti ammattilaisuransa kauteen 2009-10, jolloin hän pelasi KHL:ssä Pietarin SKA:n riveissä.
Venäjän ja Neuvostoliiton maajoukkueesta tuttu puolustajalegenda on pelannut uran päättymisen jälkeen kuuden kauden aikana yhteensä kahdeksan ottelua Liettuan pääsarjassa, jotta hän saisi edustusoikeuden Liettuan maajoukkueeseen.
Liettuan historian toinen NHL-pelaaja, 40-vuotias Zubrus päätti uransa vuoden 2016 Stanley Cup -finaaleihin, jolloin hänen edustama San Jose Sharks hävisi Pittsburgh Pengunsille.
Järkälemäinen hyökkääjä pelasi NHL-urallaan hurjat 1293 ottelua tehopistein 228+363=591.
Zubrus pelasi Kasparaitisin tapaan viime keväällä IB-divisioonan MM-kisoissa. Mies summasi viidessä ottelussa tehopisteet 0+6. Liettua voitti turnauksessa kaikki ottelut ja nousi sen ansiosta tämän kevään I-divisioonan MM-kisoihin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Jokerit pelaajakaupoilla – vahvistuu kultaleijonalla!
- Liiga-seura teki rumat tappiot
- Oliver Kapanen osui jälleen NHL:ssä – valmentaja ei silti anna vastuuta
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Janne Juvonen: uusi seura selvillä!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- IL: Valmennusmarkkinoiden kuuma nimi paljastaa: sopimusta Tapparan kanssa ei ole
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”