On se huima tähti! Näin Miro Heiskanen kommentoi NHL-uransa ensimmäistä pudotuspeliotteluaan

Dallas Starsin suomalaispakki Miro Heiskanen oli edustamansa joukkueen kirkkain tähti torstain vastaisena yönä pelatussa pudotuspelien avausosassa Nashville Predatorsia vastaan. Tähtipaidat kaatoivat ottelun ykkösenä palkitun pakin kahdella maalilla Nashvillen numeroin 3-2.
Näistä Dallasin Twitter-tilin haastattelun kommenteista jäi kaikkein eniten mieleen se, kuinka jäätävä suomalaisen pääkoppa on. Puntti ei paljoa tutissut mielettömästä alusta huolimatta.
Uran ensimmäisen pudotuspeliottelun jälkeen tunnelmat olivat kaikkiaan positiiviset, mutta eivät esimerkiksi todellakaan ylimieliset.
– Tuntuu aika hyvältä, pelaaminenkin tuntui. Täällä on hieno ilmapiiri. Hyvä voitto meille, suomalainen sanoi ensimmäisen kiinnityksen varmistuttua.
Maalit syntyivät näin ja näin.
– Yritin vain laukoa kohti maalia. Menivät sitten.
Reilut 23 minuuttia peliaikaa kellottaneen pudotuspelidebytantin otteista ei näkynyt tippaakaan se, että runkosarja oli jäänyt taakse ja nyt homman nimi oli ”vain voitto merkitsee”.
– Pelasin omaa peliäni ja pyrin tekemään oman työni mahdollisimman hyvin. En ajatellut tämän olevan pudotuspeliottelu.
Ottelusarja jatkuu sunnuntaiyönä.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Patrik Laineen piiska rankaisi välittömästi! Osui heti pudotuspeleissä – katso maali

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisojen MVP vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Liiga uhkaa vetäytyä CHL:stä: ”Tähän on pakko saada muutos”
- NHL-sopimus purkissa – suomalaishyökkääjän ura jatkuu Pohjois-Amerikassa
- Vahvistus tuli – tässä on Axel Rindellin uusi seura: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Näin Leijonat pelaa olympiakisoissa – otteluohjelma julki
- Lukko sopimukseen kanadalaisen maalitykin kanssa – ”Hyväraaminen pelaaja”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtiduolle etsitään uutta seuraa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!