Toinenkin seuraikoni lähtee liigajoukkueesta – kirjoitti kauden loputtua tunteikkaasti: ”Herkäksi vetää”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan pudotuspeleissä jo puolivälierävaiheessa laulukuoroon lähteneen TPS:n Otto Nieminen kiitteli vasta äskettäin sosiaalisessa mediassa Turku-ajoistaan. Samalla tiellä on myös toinen turkulaisikoni Oskari Siiki (jutun arkistokuvassa).
Urallaan käytännössä koko ajan Turussa pelannut hyökkääjä debytoi TPS:n liigajoukkueessa kaudella 2012-13. Nyt edessä ovat uudet haasteet pelaajalla, joka palasi menneeseen Instagram-tilillään parisen viikkoa sitten.
– Isä-poika-luistelusta se alkoi 20 vuotta sitten ja eilen päättyi hieno matka kasvattajaseuran paidassa. Paljon on matkan varrella sattunut ja tapahtunut, mutta aina minulla on ollut iso mustavalkoinen TPS-sydän, ja tulee olemaan edelleen, kevään 2015 nuorten Suomen mestaruuden kirkkaimmaksi meriitiksi nostanut hyökkääjä muotoili.
Ura jatkuu, mutta ei TPS:ssä.
– Nyt matka jatkuu kohti uusia tuulia! Ja älkää ymmärtäkö väärin, en ole lopettamassa missään nimessä. Kyllä herkäksi vetää, mutta nyt Ose on puhunut, kiitos.
Siiki on viilettänyt TPS:n ja Bluesin paidassa yhteensä 167 runkosarjapelissä pistein 20+19=39. Lisäksi vyöllä on yksi pudotuspeliottelu tältä keväältä ilman tehoja.
Hyökkääjä on edustanut myös Mestiksessä TUTO Hockeyta ja SaPKoa muutamissa kymmenissä otteluissa.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
Leijoniin vahvistus! Vastikään Liigaan sopimuksen tehnyt osaaja myös Suomen joukkueen matkaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Sopimus purettu – Markus Nutivaara vaihtaa joukkuetta!
- Mestiksen paras pelaaja valittu: Jokerit-tähdelle murskaava äänisaalis
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- HPK:n ulkomaalaisvahti vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Karuja uutisia – Leijonien olympiajoukkueen kaksikko loukkaantui NHL:ssä
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!
- IL: HIFK:n maalivahtitilanteesta iso paljastus – kiikarissa kaksi huippunimeä!
- Iso käänne – NHL-seura astui esiin Patrik Laineen tavoittelussa!