Olisiko tässä Leijonien ykköstähti MM-kisoihin? IL: Kasperi Kapasen agentilta lupaavia puheita kisamatkasta!
Kuva: Getty Images
Leijonien MM-kisamiehistö saattaa saada tähän asti nimekkäimmän vahvistuksensa Toronto Maple Leafsin pudottua NHL:n pudotuspeleistä Boston Bruinsia vastaan keskiviikon vastaisena yönä.
Maple Leafsin tuulennopean laitahyökkääjä Kasperi Kapasen agentin puheet Iltalehdelle viittaavat vahvasti siihen, että reilut kolme vuotta sitten nuorten maailmanmestaruuden jatkoajalla Suomelle ratkaissut kuopiolainen saattaisi olla Leijonien käytettävissä Slovakiassa toukokuussa pelattavissa kisoissa.
– Kassu varmaan miettii vakavissaan, että lähteekö. Täytyy käydä hänen kanssaan läpi, että mikä on suunnitelma. Kassulla on äärimmäisen hyvä fiilis Jukka Jalosesta ja iso kunnioitus Jukkaa ja maajoukkuetta kohtaan, miehen agentti Simo Niiranen kertoo Iltalehdelle.
Esteeksi saattaa tosin muodostua lopulta miehen tähän kauteen umpeutuva NHL-sopimus, joka on perinteisesti muodostunut kynnyskysymykseksi monien samassa tilanteessa olevien pelaajien kohdalla.
Toisaalta loistaminen Leijonien ykköstähtenä olisi omiaan nostamaan tällä kaudella 78 runkosarjaottelussa tehot 20+24=44 iskeneen 22-vuotiaan asemaa sopimusneuvoteluissa.
Lue alkuperäinen uutinen aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- NHL-tähtipuolustaja telottiin kammotaklauksella – olympialaiset vaarasssa? ”Brutaalia”
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien harjoitukset alkoivat huolestuttavalla tavalla – vain 2+8 pelaajaa ilmestyi jäälle
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!