Ruotsille takapakkia – NHL:n kaksi supertähteä eivät lähde MM-jäille

Ruotsalaislehti Expressen kirjoitti vaihteeksi negatiivisista uutisista liittyen maan joukkueeseen MM-kisoissa. NHL:stä pudotuspeleistä jo pudonneen Nashville Predatorsin tähdet Viktor Arvidsson ja Filip Forsberg eivät edusta sinikeltaisia MM-jäillä.
Syyt vetäytymisiin ovat pelaajien vammat.
– Päätin kieltäytyä saadakseni aikaa vammojen parantamiseen. Täten voin keskittää kaiken tulevaan kauteen, Forsberg kertoi.
Arvidsson ei kommentoinut tilannettaan lehdelle, mutta aviisin mukaan myös tässä tapauksessa kyseessä on vamma.
Kyseinen pelaaja nakutti taalajäillä talvella 58 runkosarjan pelissä kummalliset tehot 34+14=48. Kuudessa pudotuspeliottelussa hanat olivat totaalisen tukossa eikä tehoja syntynyt.
Forsberg puolestaan sivalsi runkosarjan 64 koitoksessa tehot 28+22=50. Pudotuspelien kuudessa kamppailussa tehot olivat 1+1=2.
Vaikka Ruotsille nyt tulikin takapakkia kahden kieltäytymisen merkeissä, eivät ne sotke joukkueen pakkaa oikeastaan millään tavalla. Tre Kronorin MM-nippu on maagisen kovaa luokkaa, ja sen näet esimerkiksi täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä