HIFK riehui siirtomarkkinoilla – nappasi riveihinsä kerralla kahdeksan huippuvahvistusta!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on pistänyt ensi kauden joukkueen pelaajarungon kerralla kuntoon.
Seura on hankkinut ensi kaudeksi hyökkääjät Teemu Turusen (HPK), Otto Paajasen (HPK), Jere Sallisen (Örebro), Jesse Saarisen (Pelicans), Sebastian Dykin (Södertälje), puolustajat Mikko Kousan (Pelicans) ja Rony Ahosen (Lukko) sekä maalivahti Frans Tuohimaan (SaiPa). IFK tiedotti sopimuksista Bättre Folk -sovelluksessa.
Turunen oli menneellä kaudella lähellä pistepörssin voittoa. Hän paukutti hämeenlinnalaisten riveissä tehot 20+34. Paajanen pelasi niin ikään tehokkaan runkosarjan ja summasi tehot 13+21.
33-vuotiaalla Saarisella on allaan uransa tehokkain runkosarja. Lahtelainen paukutti 54 otteluun tehot 14+35=49. Kousa oli niin ikään Pelicansin tärkeimpiä pelaajia läpi kauden, mistä kertoo myös 34 tehopistettä.
Sallinen pelasi toisen kautensa SHL:ssä ja summasi runkosarjassa 22 tehopistettä. Ruotsalainen Dyk pelasi puolestaan Allsvenskanissa yli piste per peli -tahdilla ja paukutti komeat 56 tehopistettä.
Peruspakki Rony Ahonen on pelannut viime vuodet Lukossa. 32-vuotias puolustaja viimeisteli tämän kauden runkosarjassa 16 tehopistettä.
Frans Tuohimaa puolestaan on pelannut viime vuodet SaiPan ykkösvahtina. Tällä kaudella hänen torjuntaprosenttinsa jäi 90,5:een, mutta edelliskaudella hän oli Liigan parhaimmistoa 92,2 lukemallaan.
Lue myös: Liiga-seura kaappasi siirtomarkkinoilta 19 maalia iskeneen pakin: ”Joukkueensa paras puolustaja”
Lue myös: Siirto olikin uutisankka! Mestaripuolustaja siirtyykin toiseen Liiga-seuraan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui