JYMYPAUKKU! Kaapo Kakko pimensi NHL-tähdet – Leijonat löi Kanadan MM-avauksessa
Kuva: Getty Images
Suomen MM-kisaurakka käynnistyi perjantaina lähes sensaatiomaisella tavalla, kun turnauksen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Kanada kaatui maalein 3-1.
Leijonat sai otteluun lentävän lähdön, eikä vaahterapaidat saanut ensimmäisten minuuttien aikana mitään aikaiseksi. Reilun kuuden minuutin pelin jälkeen Suomi siirtyikin johtoon, kun Kaapo Kakko karkasi läpiajoon ja ujutti kiekon huimalla tavalla ohi Kanada-vahti Matt Murrayn.
Leijonien maalin jälkeen Kanada pääsi kuitenkin ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle – ja heti soi omissa. Kyseisessä tilanteessa Jonathan Marchessault yllätti Kevin Lankisen etukulmasta.
Toisessa erässä ei puolestaan maaleja nähty, mutta kolmannessa erässä Suomi pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalla ja käytti sen välittömästi hyväkseen. Leijonien maalin iski Arttu Ilomäki. 3-1-maalin iski tyhjiin Kakko.
Suomen tehokkaimpia pelaajia olivat kaksi tehopistettä saalistaneet Kakko (2+0), Ilomäki (1+1) sekä Toni Rajala (0+2). Erityismaininnan ansaitsevat myös Lankinen sekä vahvasti esiintynyt kapteeni Marko Anttila.
Suomi kohtaa seuraavaksi MM-kisojen isäntämaan Slovakian. Ottelu alkaa lauantaina kello 21.15.
Leijonat.com seuraa MM-turnausta paikan päällä. Pääset kisatunnelmaan hyvin mukaan Snapchatin välityksellä: leijonatcom.
Lue myös: Suomi – Kanada: näistä pelaajista puhutaan huomenna töissä!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura