Hurja mediarumba! Kaapo Kakko joutui kansainvälisen median pyöritykseen: ”Kysyntää riittää”
Kuva: Ilari Isotalo
KOSICE. Leijonien Kaapo Kakko on noussut nopeasti kiekkomedian huulille – ympäri maailmaa.
Kiinnostuksen huomaa myös MM-kisoissa. Kakko joutui varsinkin lauantaina hattutempun jälkeen melkoisen mediamylläkän keskelle.
Suomalaismedian ohella muun muassa Slovakian kiekkotoimittajat piirittävät nuorukaisen. Tilanne ei stessaa nuorukaista, joka vastailee välillä englanniksi – välillä tulkin avustuksella.
– Nyt olen yrittänyt vähän englanniksi antaa haastatteluita. Aika paljon näitä pyyntöjä tulee nyt, Kakko virnistää tuttuun tyyliinsä.
Mikäli otteet jatkuvat samanlaisina, riittää Kakon ympärillä jatkossakin vilinää. Kansainvälisen median kiinnostus ei ole ainakaan haitaksi tulevaa NHL-uraa silmäillen – Pohjois-Amerikassa englanti tulee tulevaisuudessa joka tapauksessa isolla tavalla mukaan kuvoihin.
– Onhan se hienoa, että kysyntää riittää, Kakko kiteyttää itse.
LUE MYÖS: MM-kisojen kuumin pyssy! Kaapo Kakko ällistyttää maagisilla otteillaan: ”Sitä syttyy näihin peleihin”
LUE MYÖS: Kaapo Kakko hurjasteli hattutempun – Leijonat-puolustaja ylistää: ”Ilo katsella – huikea peluri!”
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
Katso kuvat mediarumbasta tästä:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen