Leijonat koki järkyttävän oikeusmurhan? Näin kohussa ottavana osapuolena ollut suomalaistähti kommentoi: ”Tunsin kyllä…”
Kuva: Getty Images
Leijonien ja Yhdysvaltojen välillä maanantaina pelatun MM-kisojen alkusarjaottelun kuohuttavin hetki nähtiin sen jatkoajalla. Clayton Keller pyyhkäisi jalallaan takaapäin Juhani Tyrväisen maata kiertävälle radalle siniviivan tuntumassa ja vain hetki tästä eteenpäin napautti Dylan Larkin tähtipaidat 3-2-voittoon.
Suomalaispelaaja kommentoi kovaakin porua aiheuttanutta tilannetta mm. NHL:n suomenkielisille sivuille. Ykkösketjun keskellä viilettänyt pelaaja ei ollut provosoituneen oloinen. Tyrväinen näki pikemminkin, että Leijonien olisi pitänyt paketoida peli jo aiemmin.
– Tunsin kyllä, että joku minut kaatoi, mutta ei se siihen ratkennut. Paikoista olisi pitänyt laittaa sisään. Olimme loppuhetkillä parempi joukkue. Pari huilipäivää tulee ihan hyvään paikkaan, vaikka olisi tässä jaksanut painaa, Tyrväinen kertoi.
Suomi on käytännössä jo varmistanut pudotuspelipaikkansa, vaikka sillä on alkusarjassa pelaamatta neljä ottelua. Loput vastustajat ovat enemmän ja vähemmän B-korin maita: Tanska, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa.
Lohkovoittokin on maanantain katkerasta tappiosta huolimatta jo lähellä. Kyseinen nelikko pitäisi olla voitettavissa.
Suomen seuraava peli on juutteja vastaan vasta torstaina.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella