Raju purkaus! Jukka Jalonen raivoaa MM-kisojen kurinpitofarssista: ”Meitä kustiin suoraan silmään”
Kuva: Juha Tamminen
KOSICE. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoo suoraan olevansa vihainen IIHF:n tuoreesta kohupäätöksestä.
Tapaus nähtiin USA-pelin jatkoajalla, kun jenkkien Clayton Keller kaatoi Leijonien Juhani Tyrväisen jalkapyyhkäisyllä vain hetki ennen voittomaalia. Tilanne eteni IIHF:n tutkintaan. Päätös oli farssi: Keller sai varoituksen ja tilanteessa myönnettiin tapahtuneen tuomarivirhe.
Ei ole ihme, että Jalonen antoi keskiviikkona palaa median edessä.
– Kyllä tässä on päässyt vähän tunteisiin menemään. Pelaajille sattuu virheitä – tuskin kukaan arvostaa pelaajaa, joka potkii toisia jäällä tahallaan. Sen jälkeen tuomarille sattui pieni virhe, kun ei uskaltanut viheltää, Jalonen aloitti ja jatkoi:
– Kaikista suurin virhe sattui IIHF:n komitealle. He antoivat varoituksen tempusta, joka on hengenvaarallinen. Se kertoo, etteivät he kunnioita peliä, pelaajia tai heidän terveyttään pätkän vertaa. Viesti on se, että saat potkia toista jäällä luistimella!
Leijonajohto keskusteli tilanteen jälkeen IIHF:n kanssa. Sieltä tullut viesti oli tyrmäävä.
– Päätös perustui siihen, ettei pelaaja loukkaantunut. Se ei ollut sen takia vaarallinen. Luistimella potku on musta ihan helvetin vaarallinen temppu. Jos on yhtään ollut lätkän kanssa tekemisessä, tietää, että potkiminen on yksi törkeimmistä tempuista jäällä, Jalonen naulasi.
”Kaikki kilometritehtaalle”
IHF:n toiminta on vuosittain todella kyseenalaista. Sen myös Jalonen tietää. Valmentaja paljasti, että turnauksen alla pidettiin palaveri aiheesta. – Ennen kisoja pidettiin palaveri, jossa kerrottiin, että teko on ratkaiseva – ei teon seuraus. Se oli ihan puuta heinää! Nyt meitä kustiin suoraan silmään. Yksittäisen tapauksen ohella Jalonen jakoi kritiikkiä koko toiminalle. IIHF:n kurinpitoelimestä löytyy paljon ongelmia. – Miten tuollaiset ihmiset voivat olla enää töissä? Kaikki pitäisi laittaa suoraan kilometritehtaalle, Jalonen täräytti. – Heillä ei ole mitään vastuuta. Kaikki tietävät, että jos tilanne olisi ollut toisinpäin, tuomio olisi ollut eri. Tai jos joku Italian pelaaja oli tehnyt saman Patrick Kanelle? Me kaikki tiedämme, että tuomio olisi ollut ihan eri. LUE MYÖS: Kokoonpanoon muutoksia! Leijonat treenasi uusin ketjuin – tässä tuoreet viritelmät LUE MYÖS: Leijonien aamujäiltä ikäviä uutisia: loukkaantunut NHL-vahvistus sivussa! Ilari Isotalo, Kosice Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”