Sinetti: Leijonien maailmanmestari vahvistaa liigajoukkuetta, myös tehopakki takalinjoille
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan runkosarjassa viime kaudella kolmanneksi sijoittunut, mutta jo puolivälierissä pudonnut Lahden Pelicans tiedotti nettisivuillaan uusista pelaajahankinnoista. Pakit Topi Jaakola, 35, ja kanadalais-yhdysvaltalainen Matteo Pietroniro, 20, ovat joukkueen tuoreimmat hankinnat.
Jaakolan sopimus on yksivuotinen. Pelaaja on nelinkertainen Suomen mestari sekä vuoden 2011 maailmanmestari.
– Liityn joukkueeseen todella hyvillä mielin. Olen kuullut paljon hyvää Pelicansin organisaatiosta. Täällä ymmärretään hyvän ilmapiirin merkitys ja itseäni inspiroi myös lätkävalmennuksen lisäksi se, että pääsen tekemään töitä sellaisten herrojen kuin Harri Hakkarainen ja Tommi Pärmäkoskikanssa, Jaakola kertoi.
– Harrin kanssa olemme harjoitelleet koko kevään ja hän oli myös isossa roolissa siinä, miten tänne päädyin.
Pietroniro saapuu Lahteen Yhdysvaltain juniorijääkiekon pääsarjasta, missä hän toimi viime kaudella Chicago Steelin kapteenina.
Pakki on profiililtaan pisteisiin pystyvä. Hän oli USA:ssa sarjan neljänneksi tehokkain puolustaja keräten 62 ottelussa tehot 18+31=49. Pudotuspeleissä hän oli koko sarjan pistepörssin kymmenes tehtaillen 11 ottelussa tehot 1+8=9. Pietroniron sopimus on yksivuotinen ja se sisältää lisäksi option kaudesta 2020-21.
– Pietroniro pystyy tekemään tulosta hyökkäyspäässä, mutta osaa olla myös erittäin inhottava pelaaja puolustuspäässä. Pelaaja, josta omat tykkäävät, mutta vastustajat vihaavat. Mies odottaa innolla pääsyä Lahteen kehittymään jääkiekkoilijana ja ottamaan seuraava steppiä urallaan, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoi.
LUE MYÖS:
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”

- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”