Oletko havainnut? NHL-joukkueen listalta löytyy jo neljä Nuorten Leijonien maailmanmestaria!

Buffalo Sabres vaikuttaa keräävän organisaatioonsa nuorten MM-kultaa voittaneita suomalaisnuoria.
Tiistaina Sabresiin hankittu Henri Jokiharju on jo seuran kolmas pelaaja viime tammikuussa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittaneesta joukkueesta.
Ennen Jokiharjua seuran talentteihin kuuluivat maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ja puolustaja Oskari Laaksonen.
– Olen pelannut heidän molempien kanssa jo vuosia eri maajoukkueissa, ja Oskari on yksi parhaista kavereistani. Jonain päivänä pelaamme kaikki yhdessä Sabres-paidassa, ja se on mahtavaa, Jokiharju pohti NHL.com/fi:lle.
Sabres varasi Luukkosen vuoden 2017 NHL draftissa toisella ja Laaksosen kolmannella kierroksella. Jokiharju on puolestaan Chicago Blackhawksin saman tilaisuuden ykköskierroksen varaus.
Luukkosen päättynyt kausi sujui OHL-junioriliigan Sudbury Wolvesissa ja hänet valittiin koko sarjan parhaaksi veskariksi.
Laaksonen puolestaan luuti Liigaa Ilveksessä ja summasi 46 ottelussa 24 (3+21) tehopistettä,
Kolmen tämän vuoden nuorten maailmanmestarin lisäksi joukkueen pitkäaikainen runkopuolustaja Rasmus Ristolainen on myös napannut nuorten MM-kultaa, vuonna 2014.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!