Jatkosopimuksen tehnyt suomalainen muisteli ruotsalaiskollegansa sekoilua – antoi piikkiä: ”En ajatellut missään vaiheessa tekeväni hänen laillaan”
Vastikään jatkosopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa tehnyt nuorten kultaleijona Kasperi Kapanen innostui muistelemaan pahvin allekirjoitettuaan erään joukkuekaverinsa erikoista sopimussekoilua viime syksyltä Sportsnetin haastattelussa.
Ruotsalaishyökkääjä William Nylander oli noin vuosi sitten NHL:n yksi kohutuimmista pelaajista. Koko syksyn jatkosopimuskiistansa vuoksi pelaamatta ollut hyökkääjä palasi askiin vasta kuukausia kauden alkamisen jälkeen.
– En ajatellut missään vaiheessa tekeväni hänen laillaan, eli olla pelaamatta pitkään aikaan, sopimuksen hyvissä ajoin saanut suomalainen veisteli lähteen mukaan.
Kommentti sai toimittajan nauramaan.
Kapanen lisäsi, että keskusteluiden venyminen ja venyminen painoi mieltä jonkin verran. Hän halusi kuitenkin kaikkia osapuolia miellyttävän pahvin.
– Juurikin näin se oli, suomalainen täsmensi.
Neljättä kauttaan NHL:ssä viime talvena pelannut Kapanen nakutti uransa parhaat runkosarjapinnat. Hän iski 78 kamppailussa komeat pinnat 20+24=44. Seitsemän pudotuspeliottelun saldo oli 1+1=2.
On suomalaisen onni, ettei hänelle käynyt nylandereja. Ruotsalaisen viime kausi oli nimittäin täydellistä tervanjuontia. Runkosarjan 54 pelissä pisteitä syntyi vain 7+20=27. Seitsemän pudotuspeliottelun saldo sentään oli 1+2=3.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Suomalaiskonkari jättää liigakaukalot – siirtyy GM Jarmo Kekäläisen johtamaan Columbuksen leiriin
- Antti Pennaselta tiukka analyysi Rikard Grönborgin Ruotsista: ”Niin kuin tänäänkin huomattiin…”
- Liigan pistekuninkaan todellinen taso paljastui Leijonissa – Topi Nättinen HS:lle: ”Kyllä on vielä matkaa”
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Uutiset, tulokset ja Leijonien joukkue
- Atro Leppänen: jatko ratkesi!
- Leijonien voittomarssi huipentui – HIFK-tähti upotti Ruotsin
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun