Kiinnostusta riittää? Nuori suomalaispakki lähtökuopissa NHL:ssä – herättää jo huomiota: ”Ei maksa paljon”
Kuva: Getty Images
Nuori suomalaispakki Julius Honka herättää yhä melkoisesti kiinnostusta Pohjois-Amerikassa.
Menneellä viikolla levisi uutinen, jonka mukaan Dallas Stars olisi kauppaamassa pakkia muualle. Syynä tähän on Starsin mainio puolustajatilanne – Honka on jäänyt menneinä vuosina varsin pieneen rooliin joukkueen takalinjoille.
Pieni rooli ja pomppiminen AHL:n ja NHL:n välillä ovat johtaneet siihen, ettei 23-vuotiaan pakin kehitys ole ollut odotettua. Samalla Stars on vahvistunut kuin huomaamattaan pakiston osalta. Nyt seura harkitsee mediatietojen mukaan vakavissaan suomalaisen kauppaamista.
Honka on nimi, joka saattaa kiinnostaa useampaa eri seuraa. Ainakin median puolella pakin nimi on alleviivattu usealla eri suunnalla. Nuori pakki on huomattu nopeasti ainakin sekä Winnipegissä että Anaheimissa.
– Jos Stars luopuu Hongasta, pitäisi Jets-GM Kevin Cheveldayoffin ottaa Dallasiin nopeasti yhteyttä ja selvittää pakin hintaa, kirjoittaa kokenut NHL-toimittaja Mike McIntyre.
Samoilla linjoilla on Scott Billeck. Hänen mukaansa Hongan vaisuus NHL:ssä on johtunut Dallasin valmentajista. Suomalaisella on yhä potentiaalia nostaa paljonkin tasoaan.
– Hän on parempi pakki kuin Tyler Myers ja Ben Chairot. Ja hän on halvempi, Billeck kirjoittaa Twitterissä.
Ducksin siipien alle?
Myös Anaheim Ducks voisi olla yksi potentiaalinen osoite Hongalle. Fanimedia The Fansided kirjoittaa tuoreeltaan artikkelissaan, että suomalainen olisi loistava täsmäapu Ducksin alakertaan. – Honka ei todennäköisesti maksa paljoa. Hän olisi heti apu Ducksin ylivoimaan oikea käsi alhaalla pelaavana pakkina. Voi olla, ettei hänestä kasva tulikuumaa TOP4-pakkia NHL:ään, mutta Ducks voisi ottaa pienen riskin ja ottaa hänet siipiensä alle, Fansided hehkuttaa. Hongan mennyt sopimus umpeutui tänä kesänä. Nuori pakkilupaus on rajoitettu vapaa agentti – hän neuvottelee parhaillaan Starsin kanssa jatkosopimuksesta. Ykköskierroksella varattu suomalainen tienasi menneellä kaudella 863 000 dollaria. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?