Mestis-joukkue pelaajakaupoilla – hankki hyökkäykseensä ulkomaalaisvahvistuksen
Mestis-joukkue Hermes tiedotti nettisivuillaan, että ranskalaishyökkääjä Gabin Ville, 21, siirtyy vuoden sopimuksella kokkolalaisjoukkueeseen RoKin leiristä. Ville pelasi viime kauden rovaniemeläisjoukkueessa 44 ottelua teholukemin 12+21=33. Kuudessa pudotuspeliottelussa häkki heilahti peräti viidesti.
– Gabin oli viime kaudella meitä vastaan joka kerta pelatessaan vaarallinen, joten on hienoa, että saimme hänet Kokkolaan ensi kaudeksi. Hän on taitava ja tuttu pelaaja Bluesin ajoilta ja hän ottanut isoja kehitysaskeleita viime vuosina, kokkolalaisten päävalmentaja Janne Tuunanen iloitsi.
Toisen kautensa Suomessa aloittava ranskalainen on mielissään vaihtaessaan pohjoisesta etelän suuntaan.
– Olen erittäin innoissani liittyessäni Hermekseen tulevaksi kaudeksi ja luotan siihen, että saavutamme hienoja asioita yhdessä. En malta odottaa aloittaakseni uutta alkua ja tavatakseni organisaatiota ja faneja.
Hermes voitti viime kaudella Mestiksen runkosarjan, mutta pudotuspeleissä sen tie nousi jo pystyyn puolivälierissä.
Ville on tuttu nimi myös Ranskan maajoukkueesta. Hän on toiminut alle 20-vuotiaiden ryhmän kapteenina – viime vuosina alle on tullut uran ensimmäiset maaottelut myös aikuisten puolella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Urheilucast: Leijonat-hyökkääjä Tommi Tikka palaa Liigaan – tässä uusi seura
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken seura vaihtuu
- Lähde: TPS-hyökkääjä siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään
- Roope Hintziltä karu paljastus: pelasi pahasti loukkaantuneena
- Entinen Ilves-hyökkääjä päättää pelaajauransa – siirtyy valmentajaksi
- Lähde: TPS:n pistenikkari suuntaamassa KHL:ään
- Ruotsalaisseura käynnisti rahankeräyskampanjan – tähtäimessä suomalaishyökkääjä
- Sebastian Aholta poikkeuksellinen avautuminen – kritisoi Carolinan seurajohtoa
- Kova kiinnitys! Pelicansin ulkomaalaistähti jatkaa Liigassa
- Pelicansin sopimusuutinen oli virheellinen – konkari lähtee seurasta!
- Pelicansin pitkäaikainen maalivahti löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Veli-Matti Savinaisen uusi seura: ”Hän ei saavu vain pelaamaan, vaan…”
- Toimittaja: Liiga-pistetykki Heikki Liedes vaihtaa seuraa
- Ville Peltonen löysi uuden työpaikan!
- Lähde: TPS:n pistenikkari suuntaamassa KHL:ään
- Kova kiinnitys! Pelicansin ulkomaalaistähti jatkaa Liigassa
- Kim Strömberg löysi uuden joukkueen!
- Ruotsalaisseura käynnisti rahankeräyskampanjan – tähtäimessä suomalaishyökkääjä
- Pelicansin sopimusuutinen oli virheellinen – konkari lähtee seurasta!
- Entinen Ilves-hyökkääjä päättää pelaajauransa – siirtyy valmentajaksi