Petri Karjalaiselta suoraa tekstiä Kärppien esityksestä: ”Ihan helkkarinmoinen peiliin katsomisen paikka”
Kärpät koki kotonaan lauantai-iltana 1-2-tappion Ilvekselle.
Ottelu eteni maaleitta aina toisen erän lopulle saakka, jolloin Ilves teki molemmat osumansa alle minuutin sisään Sebastian Soinin ja Radek Kucerikin toimesta. Kärpiltä maalinteossa onnistui ylivoimalla Samuel Jonsson päätöserässä.
Kärppien päävalmentaja Petri Karjalainen kommentoi peliä läpi lehdistötilaisuudessa. Hän näki joukkueensa esityksessä myös hyvää, mutta latasi perään suoraa tekstiä joukkueensa pelaamisesta.
– Meiltä hyvä ensimmäinen erä. Toisessa erässä Ilves oli hyvä, mutta kyllä me oltiin todella huonoja. Puolenkymmentä menetystä keskialueella, hyökkäämisen jänne… en tiedä onko kuriton oikea sana. Malttamatonta, ihan lapsellista se hyökkäyspeli, jota kautta momentum oli täysin vastustajalla. Ei nyt voi sanoa että siihen hävittiin mutta kyllä se aika paljon antoi suuntaa pelille.
– Nostettiin kolmanteen erään ja rimpuiltiin. Saatiin yksi maali ja luotiin muutama paikka mutta vastustaja oli tuon verran tänään parempi. Meillä on siinä ihan helkkarinmoinen peiliin katsomisen paikka. Noin laatujoukkuetta vastaan ei voi pelata noin tyhmästi, Karjalainen toteaa.
Kärppien kausi on sujunut kokonaisuudessaan surkeasti. Joukkue on sijalla 15 ja pudotuspelipaikka on viiden pisteen päässä. Jäljellä on enää 12 runkosarjaottelua.
– Hiekka vähenee pirun nopeasti tiimalasissa. Kyllä meidän pitää pystyä saamaan heikkoja hetkiä ihan helkkarin paljon paremmaksi ja kestää 60 minuuttia. Tänään ei saatu, ensi viikolla lähdetään hakemaan sitä uudelleen, Karjalainen päättää.
Ensi viikolla Kärpät kohtaa kotonaan kahdesti Karjalaisen ex-seuran KalPan.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!