Räväyttävä arvio: Vasta numerolla 156. varattu suomalainen voi ryövätä NHL-paikan – ”Katseet olivat silloin Laineessa ja Puljujärvessä”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Vuoden 2016 varaustilaisuus oli suomalaisittain poikkeuksellinen, sillä ensimmäisen viiden pelaajan joukossa nimensä kuulivat jopa kolme suomalaista: Patrik Laine, Jesse Puljujärvi sekä Olli Juolevi.
Samassa varaustilaisuudessa valittiin myös paljon tuntemattomampia suomalaisnimiä, jotka metsästävät nyt tosissaan pelipaikkaa NHL:stä.
Yksi näistä suomalaisista on hyökkääjä Eetu Tuulola, jonka Calgary Flames valitsi vuoden 2016 varaustilaisuudessa vasta kuudennella (156.) kierroksella.
Viime kaudella HPK:n mukana Liigan mestaruuden voittanut Tuulola teki viime keväällä NHL-sopimuksen, jonka myötä hänet nähdään alkavalla kaudella Flamesin organisaatiossa.
The Athletic -lehden asiantuntija Darren Haynes uskookin, että 188-senttinen ja 102-kiloinen voimahyökkääjä voisi olla todellinen villikortti Flamesin NHL-rosteriin.
– Mitä tulee isoihin, oikea käsi alhaalla ampuviin suomalaisiin laitahyökkääjiin, kaikki katseet olivat vuonna 2016 Laineessa ja Puljujärvessä. Samaan aikaan Flames odotti ylimääräiset 150 vuoroa, jotta he saisivat valittua Tuulolan, joka oli yhtä kookas, mutta ei aivan yhtä taitava (kuin Laine ja Puljujärvi). Hän on itse julistettu voimahyökkääjä, jolla on ominaisuuksia, joita Flamesissa totisesti tarvitaan. Jos hän jatkaa kehittymistään, niin NHL:ssä olisi hänelle paikka alemmissa ketjuissa, Haynes kertoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”