TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
TPS on pestannut ensi kauden valmennustiimiinsä todellisen Liiga-legendan. Turun Sanomat uutisoi torstaina Kimmo Rintasen liittyvän päävalmentaja Toni Söderholmin johtamaan valmennustiimiin tulevalla kaudella.
Kolme Suomen mestaruutta pelaajana urallaan voittanut Rintanen, 52, on toiminut viiden viimeisen kauden ajan Klotenin apuvalmentajana Sveitsin liigasssa. Rintanen toimi aiemmin TPS:n apuvalmentajana vuosien 2015 ja 2021 välisenä aikana.
Pelaajana Rintanen edusti turkulaisseuraa vuosina 1994-1998 ja 1999-2001.
Turun Sanomat kertoo samalla Ässien valmennusryhmään viime kaudet kuuluneen Hannes Hyvösen liittyvän ensi kaudella TPS:n valmennustiimiin. Kolmas apuvalmentaja on Riku-Petteri Lehtonen, jonka oli alun perin määrä toimia ensi kaudella seuran A-nuorten päävalmentajana.
Tällä kaudella TPS:n valmennustiimiin kuulunut Mikko Koivu puolestaan jatkaa seurassa muissa tehtävissä.
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä