Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
Sveitsin jääkiekkomaajoukkueen entinen päävalmentaja Patrick Fischer, 50, saattaa jatkaa uraansa ensi kaudella Suomessa.
Tshekkitoimittaja Vojtěch Tuman mukaan peräti neljä Liiga-seuraa on kiinnostunut kokeneen sveitsiläisvalmentajan palveluksista.
Kiinnostuneiden seurojen joukossa ovat tiettävästi Tappara, TPS, Ässät sekä Kiekko-Espoo.
Fischer on yksi Sveitsin maajoukkuehistorian suurista valmentajanimistä. Hän johdatti maan kolmesti MM-hopealle vuosina 2018, 2024 ja 2025.
Sveitsin maajoukkueen päävalmentajana Fischer työskenteli vuodesta 2015 kevääseen 2026.
Maajoukkueura päättyi kohuun
Fischerin pitkä maajoukkueura sai keväällä 2026 dramaattisen päätöksen, kun hän joutui jättämään tehtävänsä koronatodistukseen liittyneen kohun seurauksena.
Fischerin paljastui käyttäneen väärennettyä koronatodistusta vuoden 2022 Pekingin olympialaisissa.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF määräsi sveitsiläisluotsille neljän vuoden toimintakiellon. Rangaistus koskee kuitenkin ainoastaan maajoukkuetoimintaa, eikä se estä Fischerin työskentelyä seurajoukkuevalmentajana.
Fischerin mahdollinen siirtyminen Liigaan olisi jälleen uusi jättiuutinen suomalaisessa jääkiekossa. Kolminkertainen MM-hopeavalmentaja nousisi sarjan historian kansainvälisesti meritoituneimpiin päävalmentajiin.
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!