Liigajoukkueelta iloinen uutinen – tulos parani yli 250 000 euroa: ”Mutta matka on vielä pitkä sinne, mikä meidän tavoitteemme on”
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue Pelicans tiedotti nettisivuillaan keskiviikkona iloisista uutisista. Pelicans Ravintolat Oy ja Lahden Pelicans Oy onnistuivat kasvattamaan liikevaihtoaan viime tilikaudella 8 240 000 euroon, mistä voittoa kertyi 257 500 euroa.
Liikevaihto kasvoi edellisestä tilikaudesta yli miljoona euroa ja tulos parani yli 250 000 euroa.
Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu iloitsi tiedotteessa joukkueen menneen eteenpäin kaikilla setkoreilla. Viime kaudella Lahteen palasi menestys Pelicansin ollessa runkosarjassa jopa kolmas.
– Haluan kiittää meidän joukkuetta ja koko henkilökuntaa, jotka ovat tehneet loistavaa työtä ja ovat suurin syy tämän positiivisen kehityksen taustalla. Kiitoksen ansaitsevat myös meidän kumppanit, kannattajat sekä koko Pelicans-yhteisö.
Kolu lisäsi suunnan olevan oikea.
– Mutta matka on vielä pitkä sinne, mikä meidän tavoitteemme on.
Pelicansin osalta harjoitusottelukausi jatkuu perjantaina kotikaupunki Lahdessa ruotsalaista Växjöä vastaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!