Kirja tulossa! Erkka Westerlundin esikoisteos käsittelee valmentamista ja ihmisten johtamista

Suomen menestyksekkäimpiin valmentajiin lukeutuva Erkka Westerlund julkaisee syyskuussa esikoiskirjansa nimeltään Erkka – Elämän peliä.
Kirjan esittelytekstin perusteella Leijonienkin päävalmentajana pitkän ja menestyksekkään uran tehneen valmantajagurun opus valottaa ihmisen tärkeimpiä voimavaroja ja oppimisen taustatekijöitä – niin urheilussa kuin elämässä.
Yhdessä toimittaja Manu Tuppuraisen kanssa kirjoitettu kirja kertoo ennen kaikkea valmentamisesta ja ihmisten johtamisesta. Westerlundin esikoisteos valottaa kymmenien vuosien mittaisen valmentajauran tehneen Erkka Westerlundin kokemuksellista kasvua valmentajuuteen. Valmentajakonkarin kirjan sisältö perustuu vahvasti yksilöiden kehittämiseen sekä huipputiimin rakentamiseen.
62-vuotias Westerlund on toiminut urallaan kahteen otteeseen niin Suomen nuorten kuin aikuistenkin maajoukkueen peräsimessä. Meriittilistalta löytyy myös EM-kulta alle 18-vuotiaiden maajoukkueen peräsimestä. Westerlund on useiden muiden pestiensä ohessa toiminut myös Olympiakomitean asettaman Huippu-urheilun muutostyöryhmän jäsenenä sekä Suomen Jääkiekkoliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajana.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen