CHL: Tappara – Klagenfurt 06.09. klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi

CHL:n avausviikko tarjosi Tapparalle vain tappioita. Joukkue hävisi tiukkojen otteluiden jälkeen sekä Klagenfurtille että Bielille. Tällä viikolla Tapparan olisi syytä tehdä ryhtiliike ja perjantaina se olisi mahdollista Klagenfurtia vastaan. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet huippuottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi TV:stä.
Lauantaina Tapparan kiusanhenki oli Bielin kokenut maalivahti Jonas Hiller, joka pelasi nollapelin. Hiller torjui ottelussa yhteensä 40 kertaa, joista 18 kertaa päätöserässä. Biel teki ottelun ainoan maalin ylivoimalla reilun minuutin ennen päätössummeria. Tappara onnistui luomaan ottelussa paikkoja, mutta viimeistely ja samoin erikoistilanteiden hyödyntäminen olivat riittämättömällä tasolla. Jukka Rautakorpi peräänkuuluttikin lauantain ottelun jälkeen joukkueelta tietynlaista tylyyttä.
Klagenfurt jatkoi hyviä otteitaan lauantaina, kun se kaatoi norjalaisen Frisk-Askerin ansaitusti 3-0. Petri Matikaisen porukka oli ottelussa niskan päällä ja meni jo ensimmäisen vartin aikana kahden maalin johtoon. Kanadalaishyökkääjä Matthew Neal viimeisteli ottelussa kaksi maalia ja toinen joukkueen tähti oli nollat pitänyt norjalaisvahti Lars Haugen. Itävaltalaisilla on kahden ottelun jälkeen kuusi pistettä ja he saapuvat varmasti Tampereelle itseluottamusta uhkuen
Tapparalla on tällä viikolla pakkovoittojen paikka, jos joukkue mielii CHL:ssä jatkopeleihin. Perjantain ottelu on äärimmäisen mielenkiintoinen ja pystyt seuraamaan sen vaivattomasti TV:n suorasta striimistä. Kannustusbetsit pystyt laittamaan samalla sisään!
Näin katsot Tapparan pelin ilmaiseksi:
1. Siirry in sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja valitse Tapparan ottelu
3. Tililläsi pitää olla rahaa, jotta näet ottelut.
Katso Tapparan ottelu ja laita vetoa sisään!
Tapparan otteluohjelma CHL:ssä:
To 29.8. klo 20.30 KAC Klagenfurt – Tappara 3-2
La 31.8. klo 20.45 EHC Biel-Bienne – Tappara 1-0
Pe 6.9. klo 19.00 Tappara – KAC Klagenfurt
Su 8.9. klo 19.00 Tappara – EHC Biel-Bienne
Ti 8.10. klo 19.30 Frisk Asker – Tappara
Ke 16.10. klo 19.00 Tappara – Frisk Asker
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”