CHL: Trinec – Pelicans 06.09. klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi

CHL:n avausviikko jätti Pelicansille suhteellisen hyvän maun. Voitto ja jatkoaikatappio toivat pisteitä plakkariin ja tällä viikolla siitä on hyvä lähteä kohti vierasotteluita. Perjantaina lahtelaisia isännöi tshekkiläinen Trinec. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet huippuottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi TV:stä.
Sunnuntaina Lahdessa Pelicans pelasi kuuman ottelun Lausannea vastaan. Tunteet olivat pinnassa sekä askissa että katsomossa: yksi vieraskannattaja joutui hallista pihalle käsiraudoissa ja laitettiin miekkataksiin rauhoittumaan. Lausanne vei ottelun voittolaukauskisan jälkeen 4-5. Pelicansin paras tehomies oli Juhamatti Aaltonen kolmella syöttöpisteellä. Peli ei pysynyt lahtelaisilla koko aikaa kasassa, mutta ottelun yleisilme oli taisteleva ja hyvin viihdyttävä.
Trinec ei saanut kuparista rikki toisessakaan ottelussa, vaan Yunost Minsk vei tiukan ottelun nimiinsä lukemin 2-0. Ottelu oli tiukka pienten marginaalien taisto, mutta nyt tsekkiläisillä on itsetutkiskelun paikka: kaksi tuntia peliä ja nolla maalia ei ole kovin ihmeellinen meriitti. Kotona on terästäydyttävä ja tätä vaativat varmasti fanitkin. Joukkue ei ole ollenkaan niin huono kuin tyhjästä pistepussista voisi päätellä.
Perjantaina Pelicans pääsee kokemaan ensimmäisen CHL-vieraspelinsä. Sarjan vaatimustaso on käynyt joukkueelle jo viime viikolla tutuksi. Nyt täytyy vain pystyä antamaan parhaansa myös vieraissa. Voit tarkastaa lahtelaisten iskukyvyn TV:n suorasta lähetyksestä.
Näin katsot Pelicansin pelin ilmaiseksi:
1. Siirry in sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja valitse Pelicansin ottelu
3. Tililläsi pitää olla vähintään 1€, jotta näet ottelut.
Katso Pelicansin ottelu ja laita vetoa sisään!
Pelicansin otteluohjelma CHL:ssä:
Pe 30.08. klo 19.00 Pelicans – HC Ocelari Trinec 1-0
Su 01.09. klo 19.00 Pelicans – Lausanne HC 4-5 ja.
Pe 06.09. klo 19.00 HC Ocelari Trinec – Pelicans
Su 08.09. klo 16.45 Lausanne HC – Pelicans
Ke 09.10. klo 19.00 Pelicans – Yunost Minsk
Ti 15.10. klo 19.00 Yunost Minsk – Pelicans
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näkökulma: Antti Pennanen teki oikean päätöksen – vielä ei ole panikoinnin aika
- Antti Pennanen: näissä kolmessa asiassa Leijonien täytyy parantaa
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Suomalaislupausta verrattiin NHL-legendaan – GM:ltä kova näkemys ensi kaudesta
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!