Kärpät julkisti uuden pelipaitansa: Käytössä jo ensimmäisessä kotiottelussa – ”Idea lähti maailmalta liikkeelle”
Kärpät lähtee torstaina käynnistyvään Liiga-kauteen ensimmäistä kertaa kolmella eri pelipaidalla.
Aiemmin käytössä olleet musta ja valkoinen paita saavat rinnalleen myös keltaisen nutun.
Oululaisryhmä kertoo nettisivullaan joukkueen pelaavan uudessa keltamustassa paidassa runkosarjan lauantain kotipelit.
– Idea lähti maailmalta liikkeelle, ja haluttiin tuoda keltaista värimaailmaa mukaan pelipaitaan. Palloteltiin erilaisia vaihtoehtoja ja päädyttiin paitavalmistajan kanssa tähän malliin ja värimaailmaan. Halusimme korostaa sitä, että meillä on logossamme keltaista ja mustaa, Kärppien yhteyspäällikkö Ilkka Mikkola toteaa tiedotteessa ja jatkaa:
– Tarjotaan faneille jotain uutta. Toivotaan, että myös yleisö tykkää uudesta lauantain koti-ilmeestä.
Uudet paidat ovat käytössä ensimmäistä kertaa heti tulevana lauantaina kauden ensimmäisessä kotiottelussa Vaasan Sportia vastaan.
Tässä on meidän uusi pelipaitamme! Ensimmäistä kertaa seuran historiassa Kärpät lähtee Liiga-kauteen kolmella pelipaidalla. Looking good, guys!
Tiedote: bit.ly/2maIqyb
#Kärpät #Liiga
Tiedote: bit.ly/2maIqyb
#Kärpät #Liiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja



