Pam! Kultaleijona Oliwer Kaski iski rapakon takana komean maalin – NHL-luotsi lupaili heti lisävastuuta
Keväällä yksivuotisen sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa solminut puolustaja Oliwer Kaski on tehnyt välittömästi vaikutuksen joukkueen harjoitusleirillä.
Kaski iski maalin leirin sisäisessä ottelussa ja sai Red Wingsin päävalmentajalta Jeff Blashilliltä vuolaat kehut, sekä lupauksen vastuusta myös tosipeleissä.
– Hän tulee saamaan ylivoima-aikaa (harjoitusotteluissa). Yksi asia, jolla hän todella erottuu, on hyökkäyspään taito. Hän osaa totisesti syöttää ja laukoa, Blashill kehuu Kaskea Red Wingsin nettisivulla.
Luotsi löysi 24-vuotiaan pelistä myös kehitettävää:
– Olen todella innostunut hänen osaamisestaan, mutta hänen on vielä osoitettava pystyvänsä koko ajan myös puolustamaan, Blashill painottaa.
Kaski takoi viime kaudella Liigassa komeat 51 (19+32) tehopistettä. Hän kuului myös Leijonien kevään MM-kultajoukkueeseen.
Red Wings pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa, kun vastaan asettuu Chicago Blackhawks.
Kasken iskemä osuma on nähtävissä alla olevalta videolta tai täältä.
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan