Viime kaudella Liigassa flopannut suomalaishyökkääjä lähtee Ruotsiin, Pikkuleijonien mestari suuntaa Liigasta Mestikseen
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Viime kauden liigajoukkue Pelicansin ringissä aloittanut, mutta sittemmin Mestiksessä Peliittoja ja SaPKoa edustanut Niklas Salo ei jatka tämän kauden joukkueessaan RoKissa. Pienikokoinen taituri siirtyy länsinaapuri Ruotsiin Division 1 -joukkue Vimmerbyhyn.
Salo on pelannut Liigassa kaikkiaan 36 ottelua tehoin 1+2=3. Menetys on RoKille kova, sillä syksyn Suomen Cupin kahdessa ottelussa Salo latoi pisteet 2+4=6. Mestiksessä uran 145 runkosarjan peliä ovat tuoneet tehot 49+55=104, uran 32 pudotuspeliottelun saldo on 7+13=20.
Maailmalla tapahtui tiistaina myös muita mielenkiintoisia suomalaissiirtoja. Alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta urallaan juhlinut KooKoo-pakki Santeri Salmela (kuvassa) siirtyy lainalle Jokipoikiin toistaiseksi.
– Haluamme Santerille parhaat mahdolliset lähtökohdat tavoitella paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-koneeseen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Vuodenvaihteen MM-kisoihin tähtäävä Salmela on pelannut Liigassa 57 ottelua tehoin 0+4=4.
Uuteen osoitteeseen matkaa myös hyökkääjä Juuso Perttilä. Aikoinaan Mestiksen 113 runkosarjan pelissä tehot 33+61=94 ja kahdeksassa pudotuspeliottelussa yhden syöttöpinnan iskenyt tehomies vaihtaa ranskalaisen Nicen Angletiin. Seurat ovat maan pääsarjajoukkueita.
Lähteet: Vimmerbyn Facebook (Salo), KooKoon nettisivut (Salmela) ja Angletin kotisivut (Perttilä)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Christopher Gibson: ulos