Ennen Kaapo Kakkoa varatulle Jack Hughesille surkea alku NHL:ssä – näin hän selittelee heikkoa avausta

New Jersey Devilsin ykkösvaraus Jack Hughes pelasi viime yönä ensimmäisen NHL-ottelunsa. Huonosti kulkenut ottelu nousi isoksi puheenaiheeksi Pohjois-Amerikassa.
Kiekon kanssa Hughes väläytti taitojaan useaan otteeseen ja näytti hetkittäin ykkösvarauksen arvoiselta supertähdeltä. Kiekottomana Hughes puolestaan oli aivan eksyksissä. Kiekonmenetyksiäkin tuli ottelun aikana useita.
Ensimmäisen NHL-ottelun päätteeksi New Jersey Devilsin leiristä löytyi runsaasti selityksiä, miksi Hughesin otteet olivat olleet niin vaatimattomat. Hughes itse laittoi paljon ensimmäisen pelin piikkiin.
– Oli vain kiva pelata ensimmäinen peli ja saada se pois alta ja sanoa ”olen nyt täällä ja nyt voin alkaa pelaamaan”, Hughes itse kommentoi.
Päävalmentaja John Hynes antoi hyökkääjälle hienovaraista kritiikkiä.
– Mielestäni Jackin pelissä oli joitain asioita, jotka hän teki hyvin. Hänellä oli mahdollisuus tehdä pari maalia. Pelissä on joitain osa-alueita, joista olemme puhuneet läpi harjoituskauden ja joita hänen täytyy opetella ja työstää, Hynes sanoi.
Puolustaja P.K. Subban antoi myös oman kommenttinsa, miksi Hughes ei loistanut.
– Hänellä on kuka ura aikaa huolehtia siitä, että on täydellinen. Hänen ei tarvitse olla täydellinen ensimmäisessä pelissään. Kun tekee virheitä, pitää vain siirtyä eteenpäin, Subban sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!