Katastrofi käsillä! HIFK ajautunut pulaan ja Liigan häntäpäähän – tilastot karmeaa luokkaa: ”Kun ei pysty tekemään hienoja maaleja, niin pitää tehdä p*skaisia maaleja”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kevään nelonen HIFK on ajautunut jonkinlaisen kriisiin Liigassa. Joukkue keikkuu sarjassa vasta 12:nnella sijalla ja maaleja se on tehnyt vähiten kaikista. Vastustajien reput ovat heiluneet kahdeksassa ottelussa vain 16 kertaa, eli kahdesti per mittelö.
Maalinteon armoton tuska näkyi pahiten perjantaina Pelicansin isäntänä. HIFK vei laukaukset suvereenisti 66-28, mutta hävisi ottelun yhtä tylysti 0-3. Lahtelaisvahti Tomi Karhunen venyi toisessa erässä pikkumustan eteen hävyttömät 20 kertaa, ja koko pelissä torjuntoja kertyi kunnioitettavat 42 kappaletta.
– Kolmas erä meni tuskan ja pakottamisen puolelle ja siinä näkyi maalinteon tuska, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen (arkistokuvassa) manasi Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
Helsinkiläiset ovat voittaneet alkaneella kaudella varsinaisella peliajalla vain kahdesti ja edellinen suora voitto on irronnut reilut kolme viikkoa sitten 18. syyskuuta. Kolmessa edellisessä pelissä joukkue on iskenyt kolme häkkiä. Mitä maalinteon tuskassa on taustalla?
– Isoin syy on onnistumisten puute, luotsi järkeili.
Helsinkiläisjoukkueen viimeistelyn tuskaa kuvaa hyvin sen kultakypärä. Sitä kantaa Jesse Saarinen – Liigan pistepörssin 40:s ilman maaleja tehoin 0+6=6. Saarinen on ollut jäällä vain kerran, kun joukkue on iskenyt maalin tasakentällisin tai alivoimalla: Tehotilasto näyttää lukemia +1/-6=-5.
Lauantaina HIFK jatkaa kauttansa – voisi kait puhua kuolemanottelusta – KooKoota vastaan. Kun ottelun kotijoukkue on maalannut tällä kaudella 18 kertaa, ovat kaukalossa vastakkain kaksi Liigan tehottominta jengiä.
– Kun ei pysty tekemään hienoja maaleja, niin pitää tehdä p*skaisia maaleja, HIFK:n päävalmentaja latasi.
Jotain iloa HIFK:lle tuo sen ylivoima. Tuo on johtanut maaliin joka neljäs kerta prosenttien ollessa 25 tasan. Se on neljänneksi paras koko sarjassa.
Liigakierros kello 17 alkaen. Ohjelmassa täysi seitsemän ottelun ilta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!