SaiPasta tutun tähtipakin värikkääseen vuoteen riemastuttava käänne – löysi potkujen jälkeen uuden pelipaikan!
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Sam Lofquist jatkaa uraansa Ruotsin pääsarja SHL:n Linköping HC:ssa.
29-vuotiaan yhdysvaltalaisen tuore joukkue tiedotti loppukauden kattavasta sopimuksesta nettisivullaan.
Lofquistilla on ruotsalaiset sukujuuret. Hänen esi-isänsä lähtivät länsinaapurista Amerikkaan 1800-luvun lopulla.
Jenkkipakki on pelannut Ruotsissa aiemmin maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa 2011-13.
Lofquistin alkuperäinen suunnitelma oli pelata tällä ja seuraavalla sesongilla KHL:n Sibir Novosibirskin riveissä, mutta venäläisseura purki jenkkipakin sopimuksen aivan uuden kauden kynnyksellä.
Sport24-sivusto kertoi tuolloin potkujen syyn olleen Lofquistin saapuminen seuran harjoitusleirille surkeassa kunnossa.
Viime kaudella Lofquist pelasi aluksi AHL:n San Antonio Rampagessa ja siirtyi joulun jälkeen loppukaudeksi KHL:n Kunlun Red Stariin.
Liigassa hänet muistetaan SaiPan paidasta 2014-16, jolloin hän summasi 117 runkosarjaottelussa 55 (19+36) tehopistettä. 12 pudotuspelin saldo oli 3+1=4.
LUE MYÖS: Liiga-pomo oikeuteen! Syytetään kolmesta rikoksesta – joutuu syrjään tehtävistään
LUE MYÖS: Paluu Suomeen? Villi huhu: Liigasta tuttu tähtinimi lähtökuopissa Ruotsissa – ottajia varmasti riittää
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – kaikki Suomen pelaajat päässeet karanteenista!
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan