Lukko teki hirmuisen hankinnan – alkukauden pelaamatta ollut pistelinko Raumalle

Liigajoukkue Lukko tiedotti kotisivuillaan, että pakki Ilkka Heikkinen palaa tien päältä kotiin ja Raumalle. Sopimus on loppukauden kestävä.
Samalla Ilveksestä lainalla ollut puolustaja Olli Vainio palaa takaisin Tampereelle.
– Meille iso hankinta tässä kohtaa. Olen äärettömän iloinen, että saimme tällaisen lisän puolustukseen tässä kohtaa. Saamme seuran oman pelaajan vielä kerran taistelemaan seuran värien puolesta. Olemme pitäneet Ilkan kanssa yhteyttä ja keskustelleet mahdollisuudesta palata Lukkoon. Tässä kohtaa se realisoitui, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoi.
– ”Bono” halusi olla varma, että hän on supermotivoitunut. Näin kun tapahtui, niin oli äärimmäisen helppo päätös tehdä sopimus. Heikkinen tuo meille äärettömän kokemuksensa, joka on kertynyt vuosien varrella ja hän on eliittitason puolustaja edelleen Liigassa.
Tehopakki ei ole pelannut tällä kaudella missään, mutta viime kausi meni TPS:ssä äärettömän tehokkaasti. Puolustaja painoi runkosarjan 55 ottelussa tehot 11+29=40, viiden pudotuspeliottelun saldo oli 1+3=4.
Heikkinen on pelannut urallaan muun muassa NHL:ssä, AHL:ssä, KHL:ssä, NLA:ssa ja SHL:ssä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty