Liigassa kovia pinnoja ampunut Suomen mestari palaa askiin – tehomies hyppää kaukaloon eksoottisessa maassa
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa aikoinaan 262 runkosarjan peliä kelvollisin tehoin 32+65=97 pelannut ja lisäksi 57 pudotuspeliottelussa pistein 6+11=17 viilettänyt konkaripakki Ryan Glenn, 39, (arkistokuvassa) pääsee vihdoin lähitulevaisuudessa pelaamaan kuluvan kauden ensimmäiset ottelunsa.
Alps Hockey Leaguen nettisivuilta käy selväksi, että tehopakki on liittynyt itävaltalaisen EHC Lustenaun rinkiin.
Liigassa edellisen kerran kaudella 2015-16 pelanneen Glennin viime talvi oli repaleinen. Sesonki alkoi monikansallista EBEL-liigaa pelaavassa Fehervarissa, jossa 21 ottelua toivat tehot 0+9=9.
Tuon jälkeen Glenn vaihtoi unkarilaisvärit HC Banska Bystricaan. Slovakian joukkueessa pakki pelasi kaikkiaan kahdeksan runkosarja- ja pudotuspelimittelöä pisteittä.
Glennin yksi uran kohokohdista on taatusti kevään 2015 Suomen mestaruus Kärpissä. Puolustaja on pelannut Liigaa JYPin ja Kärppien lisäksi SaiPassa, KalPassa sekä Ilveksessä.
LUE TUOREIMMISTA SIIRTOJUTUISTA MYÖS:
Tärkeä siirtouutinen! Leijonalupaus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan – tarjolla iso rooli ennen MM-kisoja?
Mestis-joukkueelta potentiaaliset hankinnat – nuorisomaajoukkueiden kasvo lainalle Liigasta koko loppukaudeksi: ”Olen todella tyytyväinen alkukauden peleihin”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa