NHL:stä pudotettu Urho Vaakanainen nousi taas pisteille, myös toinen suomalaislupaus säväytti tehoillallaan
Kuva: Ilari Isotalo
Providence Bruinsin Urho Vaakanainen sekä Joona Koppanen olivat torstain vastaisena yönä AHL:ssä upeassa iskussa.
Etenkin ensiksi mainittu on yksi farmiliigan yksi kuumimmista suomalaisnimistä. Pelaaja latoi viime viikonloppuna kahdessa pelissä tehot 0+2=2 (+3) ja 2+1=3 (+3), ja kuin kruunuksi hänet valittiin AHL:ssä äskettäin viikon pelaajaksi.
Nyt pakki jatkoi pisteputkeaan yhdellä maalilla. NHL-joukkue Boston Bruinsissakin käynyt Vaakanainen kiskoi Hersey Bearsia maalin Providencen voittaessa voittolaukauskisan jälkeen kummallisin numeroin 7-6.
Pelaaja nosti pahimmillaan jopa kolmen maalin tappioasemassa olleen Bruinsin toisessa erässä peliin mukaan 3-4-kavennusosumallaan, joka syntyi ylivoimalla. Pelaajan koko kauden tehot ovat nyt 3+5=8, eikä edellisen kolmen otteluinkaan saldo ole kökkö.
– Alku oli vaikea 0-3:n takia. Emme tosiaankaan pelanneet hyvin. Pystyimme tulemaan parin maalin myötä takaisin peliin ja sitten se oli vuoristoratamaista taistelua. Kolmannessa erässä löysimme nähdäkseni pelimme, Bruinsin päävalmentaja Jay Leach sanoi seuran kotisivuilla.
Bruinsin suomalaisilotulitukseen osaa otti myös Koppanen (1+1). Hän syötti tuon Vaakanaisen häkin ja iski ennen sitä 2-3-kavennuksen. Koppasen kauden kokonaissaldo on 4+3=7.
– Opimme varmasti jotakin tekemistämme virheistä, Leach heitti viitaten pelin antiin.
Taalajäillä seitsemän ottelua pelannut Vaakanainen on Boston Bruinsin juhannuksen 2017 ykköskierroksen 18. varaus. Koppasen seura nappasi vuotta aiemmin viidennellä kierroksella numerolla 135. Hyökkääjä ei ole NHL:ssä vielä pelannut.
LUE MYÖS:
Patrik Laine iski NHL:ssä historiallisen osuman – joukkuekaveri kommentoi suomalaisen tykkiä itsevarmana
Upeat tehot ja tähdistöön NHL:ssä! Mikael Granlundin upea pistetehtailu jatkui karussa sulamisessa
Patrik Laineen tykki puhuu! Vanha tuttu ylivoimakuvio puri jälleen – katso osuma
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!