”Ihmeparantumisen” kokenut HIFK-lupaus täpinöissään: Selvät suosikit ketjukavereiksi!
HIFK tiedottaa nettisivullaan hyökkääjä Juha Jääskän kuntoutuneen loukkaantumisestaan.
21-vuotias Jääskä loukkaantui puolitoista kuukautta sitten ja ensimmäisen arvion mukaan laiturin ei pitänyt pelata enää tämän vuoden puolella, mutta nyt hänet nähdään suurella todennäköisyydellä perjantain vierasottelussa Ässiä vastaan.
– Nehän ovat aina arvioita ja kuntoutuminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Tiedän, etten vielä huomenna ole parhaimmillani, mutta täydessä pelikunnossa kuitenkin, Jääskä toteaa.
HIFK:n kokoonpanosta puuttuu useita kovia pelimiehiä maajoukkuekomennusten, loukkaantumisten sekä sairastelun vuoksi ja torstain harjoituksissa nähtiinkin useita pääasiassa A-nuorissa tällä kaudella viilettäneitä pelureita. Jääskää tilanne ei haitannut.
– Todella kivaa, että nimenomaan Kolleja (A-junioreja) on paljon mukana. Nyt me päästään näyttämään, mitä Kollit osaa. Etenkin jos pelaamme Teemu Engbergin ja Niklas Nordgrenin kanssa kimpassa – ne kemiat on hiottu jo kolme-neljä vuotta sitten kuntoon, Jääskä hehkuttaa ja jatkaa:
– Ja jos Wiljami “Bill” Myllylä hyppää askiin huomenna niin sieltä saattaa tulla vaikka kolme häkkiä.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan