Nuoret Leijonat näyttää olevan USA:lle nuorten MM-kisoissa oikein kunnon kiusankappale. Suomi passitti Yhdysvallat ulos alle 20-vuotiaiden MM-kekkereistä torstaina puolivälierän niukalla 1-0-voitolla. KooKoon Joonas Odenin tekemä pömpeli riitti mitalipelipaikkaan.

Tulos oli tähtipaidoille oikeastaan ilman minkäänlaista shokkihakua täydellinen katastrofi. Maa oli jäänyt edellisen kerran mitalien ulkopuolelle vuoden 2015 kisoissa.

Vuosi sitten Nuoret Leijonat meni vastaavan ikäluokan maailmanmestaruuteen finaalin 3-2-päänahalla. USA antautui Suomen Kaapo Kakon iskiessä voittomaalin reilut minuutti ennen loppua.

Mainitaan nyt vielä sekin, että alle 18-vuotiaissa Pikkuleijonat kuritti jenkkejä finaalissa keväällä 2018 ja välierässä vuonna 2016.

– Suomi on älykäs joukkue ja annamme heille tunnustusta. He pelaavat turnauksissa hyvin, identiteettinsä mukaan, Yhdysvaltain GM John Vanbiesbrouck sadatteli NHL:n virallisilla kotisivuilla.

– Maku on katkera, koska hävisimme Suomelle vuonna 2019 finaalissa.

Hän nosti esille jo mainitun vuoden takaisen MM-loppuottelun.

– Maku on katkera, koska hävisimme Suomelle myös vuonna 2019 finaalissa.

– Uskon, että havittelemme menestystä tullessamme näihin turnauksiin. Kyseessä on katkera pettymys. Toisaalta nyt on tarkasteltava sitä, minkä tyyppistä peliä pelasimme ja mitä saimme.

Torstaina USA pelasi heikkoa peliä hyökkäyspäässä, mutta alakerta sentään oli kunnossa. Yhdysvaltalaisten vadit kaatuilivat jo ensimmäisessä Suomen provotessa, muttei provosoituessa.

– Emme pelanneet identiteettimme mukaan, otimme liikaa rangaistuksia, emmekä saaneet maalia. Olemme pettyneitä, mutta usea jätkä uhrautui. Se ei näkynyt tulostaulussa.

Jenkkiluotsi Scott Sandelin ei saanut ex-NHL-vahti Vanbiesbrouckin tyrmäystä.

– Pettymys tämä on siihen faktaan nojaten, että kuvittelin meidän olevamme yksi turnauksen parhaimmista joukkueista.

– Koen, että valmennusjohtomme teki fantastista työtä.

– Mutta pettymys tämä on siihen faktaan nojaten, että kuvittelin meidän olevamme yksi turnauksen parhaimmista joukkueista.

LUE NUORTEN MM-KISOJEN PUOLIVÄLIERISTÄ MYÖS:

Voi pahus sentään! Nuoret Leijonat menettämässä toisenkin taiturinsa mitalipelien alla?

Yhdysvaltalaisten sikailu huomattiin myös Nuorten Leijonien joukkueessa: ”Osa niistä oli aika likaisia”