”Puolustus oli jämäkkää, eikä se tehnyt virheitä” – MM-finaalin ”yllättäjäsankarille” kiekkoväen ylväät kehut
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kanadan ja Venäjän välillä pelatussa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen finaalissa koettiin dramaattisia vaiheita läjäpäin etenkin pelin loppupuolella. Venäjä johti peliä jo 3-1, mutta lopulta vaahteranlehtipaidat kirivät maailmanmestaruuteen lopun häikäisevällä kolmen maalin kirillä.
Numeroihin 4-3 päättyneen finaalin loppuhetkillä pinnalle nousi maalien lisäksi yksi toinenkin varsin erikoinen tapaus.
Otsikot varastanut tilanne nähtiin kanadalaisen TV-kanava TSN:n kameran takia. Mestarimaa selvisi lopussa ilman rangaistusta, kun kamera pikkumusta osuikin tähän. Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n sääntöjen mukaan tilanteesta ei tuomita jäähyjä, sillä kamera on osa rakenteita.
Nyt ihmiset ovat kehuneet kameraa humoristiseen sävyyn esimerkiksi Twitter-kanavillaan.
– Olipa hieno peli TSN:n kameralta tänään. Puolustus oli jämäkkää, eikä se tehnyt virheitä. Yllättyisin, jos kamera ei olisi 20 parhaan sakissa seuraavassa NHL-draftissa. Ottaisin itse 15 ensimmäisen sakissa, jos tähän olisi saumoja, entinen pelaaja Jared Dumba latasi.
Great game today by the TSN camera. Solid d, didnt make many mistakes. Really impressed. I’ll be surprised if TSN camera isnt top 20 in the next central scouting rankings. I’d take him at 15 if I had the opportunity. #TimelyPlays
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen vaitonaisena NHL-vahvistuksen loukkaantumisesta: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Kuka on Leijonien viimeinen NHL-vahvistus? Olli Jokisella selkeä näkemys MTV:llä
- Näkökulma: Leijonat sementoi paikkansa – vain yksi asia kultaunelman tiellä
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!
- Leijonien tehokas alku ei vakuuttanut – Jussi Jokinen tylynä: ”Suomi oli onnekas”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin tehopuolustaja Ruotsista: ”Vahvuudet kiekollisessa pelaamisessa”
- IS: Cameron Hillis loikkaa kilpailijan leiriin
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?