Paha rimanalitus! Vaikeuksissa ollut liigavahti saa lähteä, Nuoria Leijonia MM-kisoissa edustanut lupaus tilalle
Liigassa syvällä rypevä ja syksyn vahvan tekemisen jälkeen jo pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle uponnut Pelicans tiedotti kotisivuillaan, ettei maalivahti Riku Helenius jatka joukkueen leirissä enää vastaisuudessa. Vähälle vastuulle jääneen vahdin kohtalo ei sinänsä yllätä, sillä hän ei näyttänyt saavan peleissä kiinni edes rantapalloa.
Flopanneen maalivahdin paikalle nousee äskettäin päättyneissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Nuoria Leijonia edustanut, mutta lopulta ilman minuutteja jäänyt Jasper Patrikainen. Maajoukkueen kolmosveskariksi jämähtänyt suurlupaus on torjunut alkukaudesta heinolalaisen Mestis-joukkue Peliittojen tolppien välissä pääasiassa.
Pälkäneläisvahti Helenius sen sijaan torjui Pelicansin maalilla kahdessa pelissä käsittämättömin prosentein 75,00. Päästettyjen maalien keskiarvo oli surkuhupaisa 7,91. Vahti ammuttiin vaihtoon viimeisessä ottelussa lauantaina, jossa vastassa oli hänelle hyvinkin tuttu JYP.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Patrikainen on puolestaan torjunut Peliitoissa 89,2 prosentin tarkkuudella. Hän on ollut Peliittojen kärkipelaajia parhaimmillaan, eivätkä prosentit kerro ihan koko totuutta todellakin lupaavan pelaajan iskukyvystä.
Päijät-Hämeessä kiekolla ei mene kovinkaan vahvasti, sillä sekä lahtelais- että heinolalaisjoukkue ovat jäämässä ulos sarjojensa pudotuspeleistä. Patrikaiselle näytönpaikka on silti iso, kun todellinen vastuu Liigassa on antanut odottaa itseään ihan tähän päivään asti.
LUE TIISTAIN LIIGAJUTUISTA MYÖS:
Ihan uskomatonta epäonnea: SaiPalta sivussa peräti seitsemän pelaajaa – näistä viisi on pakkeja
Onko tässä Liigan seuraava vahvistus? Lähde: siirto ollut vireillä jo tovin
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- HIFK: uusi valmentaja!